Kohta alkaa ehkä jänskättää

Nimittäin asiahan on niin, että meidän tontille tuodaan tällä viikolla seiniä!! 

Yritämme olla tosi cool. Kiirettä on pidellyt, emmekä ole ehtineet päätoimisesti pureskella kynsiämme ja odottaa jännittyneinä. Tiedättehän, asiat tapahtuvat aina kasoittain, ja sitten on taas rauhallisempia aikoja. Niin ainakin minun elämässäni on tupannut aina olemaan. Tässä on rakennuspaikan valmistelun lisäksi muutto motivaatiokämppään (kyllä, tämä on ehta raksablogitermi, kuka tietää kenen lanseeraama!) meneillään. Varsinainen h-hetki sen suhteen koittaa juhannuksen jälkeen. Vähittäinen siirtyminen on jo aloitettu, motivaatiokämppä meillä on ollut kuun puolivälistä saakka. Se on läyhä. Esittelen joskus. 

Nosturimies on käynyt tontilla monta kertaa tuumailemassa ja mittailemassa. Tasoitimme, tai siis Kaivuri-Heikki kävi tasoittamassa, nosturia varten alueen ohjeiden mukaan. Elementit ovat tosi painavia! Nosturi olisi saatava mahdollisimman lähelle. Tietenkin juuri ne painavimmat elementit ovat  kauimmaisia niin, että nosturin paikka on juuri siellä toisella puolella taloa.

Shoppailtu on, ja puutarhaan asennettavaksi on kotiutunut tällainen syvänmeren hirviö: 

Herkules-sadevesisäiliö

Hänen muotonsa onneksi hautautuvat maan alle. Sieltä sitten sadevesiä käytellään puutarhan kasteluun ja mihin nyt keksitäänkin, auton pesuun vaikka.  

2 vastausta artikkeliin ”Kohta alkaa ehkä jänskättää

  1. Moikka!

    Tsemppiä urakkaan! Kyselit tuossa, mistä on motivaatiokämppä -termi lähtöisin.. Ainakin meidän blogistamme se on lanseeraantunut moneen tekstiin; mieheni sen taisi pari vuotta sitten keksiä kun omaa projektiamme aloittelimme.

    Mielenkiinnolla jään seuraamaan rakentamistanne.

    Mihin energialuokkaan tähtäätte talossanne; matalaenergiaan vaiko passiiviin?

    • Vau Osmankäämit, te olette uudistaneet suomen kieltä! Tämä termi on kyllä osuva. Erittäinkin osuvalta se tuntui tuossa viime viikonloppuna, jolloin moppasin lattiaa vuokra-asunnossamme yhdeksän kertaa ennen kuin suostuin ajattelemaankaan että siitä voisi tulla meidän perheen koti. Oikeasti. Yhdeksän kertaa. Vähän oli siivousmotivaatiota puuttunut edelliseltä asukkaalta.

      Energialuokasta. Ei tähdätä passiiviin vaan matalaenergiaan. Maalämpö kuiteskin käytössä joka investointina iso, joten tavallaan ei ole mitään järkeä sitten passiivitaloa lähteä väsäämään ja investoida myös siihen.

Kommentointi on suljettu.