Syksyä, pimeää, väsyä

Huhhuh, tämä vuodenaika. Vastahan täällä blogissakin valittelin, että talvi ei saisi vielä tulla. Juuri sillä hetkellä olikin niin, meillä oli kattotiilien asennus alkamassa ja sitten meteorologit kertoivat tulevasta lumimyrskystä. Lumimyrsky jäi ennustuksia vähäisemmäksi, tiilet tulivat asennetuiksi. Nyt voisi olla jo vähän talvisempaa. Kiitos. Valon puute imee energiat.

Kuvassa sen ”lumimyrskyn” jälkeinen yksityiskohta talon takametsästä.  Huomatkaa, auringonpaistettakin siinä teille kaikille piristykseksi. On se aurinko siellä jossakin pilvien takana nytkin, onhan??? Tulee se sieltä vielä keväällä esiin, tuleehan???

Nyt olisi oivallinen rako esimerkiksi muutaman viikon pituisille talviunille. Ei vaan auta, maailmalla on omat aikataulunsa ja raksalla myös. Raksalla tapahtuu kovasti ja se on kivaa, täytyy vaan vähän potkia itseään innostumaan näistä asioista juuri nyt. Miten sitä suunnitteluakin koko ajan pukkaa lisää ja lisää, vaikka nimenomaan siihen panostettiin että suunnitelmat tehtiin etukäteen hyvin. Aargh. Inspiroituminen tökkii. Luovuus ja innostuminen ovat lomalla.