Huonekaluostoksia

Tuli tehtyä heräteostoksia tänään. Itse artikkelit olivat kyllä pitkän harkinnan tuloksena toivelistallemme päätyneet, mutta itse ostamistapahtuma tuli puskan takaa, kun aamun lehteä lukiessa huomasin Vepsäläisen mainoksen. Siellä oli kampanjassa Kartellin tuotteita. 

Tilasin mustia Masters-tuoleja. 


kartell-welcomeblack1.jpg

Nämä ovat niin kauniita, että menetin niille sydämeni heti kun ensimmäistä kertaa näin kuvan. Tosielämässä ovat myös aivan tismalleen yhtä viehkeitä kuin saattoi kuvitella. Ohuen ohueista jaloista huolimatta ovat hyvin jämäköitä ja raskaita. Niitä voi käyttää sekä ulkona että sisällä. Niissä on rakastamaani selkeyttä, mutta ripaus italialaista eleganssia. Tärkeintä on, että niissä on hyvä istua. 

Kaikkihan sen tietävät mikä tämän tuolin tarina on, joten en nyt siitä sen tarkemmin. Kuitenkin on mukavaa saada ikäänkuin kolme tuolia yhden hinnalla, vai mitä! Ja kun siellä sitä suomalaisuuttakin on mukana.  

Tuolien hankinnassa pukkaa runsauden pulaa, maailmassa on niin kauhean monia kauniita tuoleja että kuka niistä nyt voisi pystyä valitsemaan. Ainahan ei pääse itse valitsemaan. Meillä on ollut koko yhteisen elämämme ajan ruokapöydän tuoleina ”perintötuolit” isäni lapsuudenkodista, 50-luvun pohjanmaalaista puusepäntyötä ja tyyliltään talonpoikaisrokokoota. Siis ihan erilaista tyyliä kuin mistä nyt oikeasti tykkään, mutta tunnearvo ja tyylikysymykset ovat kaksi eri asiaa. Siksi meille ei voisi koskaan tulla kiiltävää sisustuslehtien kotia, missä ihan kaikki on uutta. En ikimaailmassa luopuisi noista tuoleista tai kantaisi niitä pois kotini kunniapaikoilta.

Nyt kuitenkin on tulossa isompi koti kuin ikinä ennen, sinne mahtuu jokunen tuolikin enemmän. Luulisin, että nämä Mastersit päätyvät ainakin ensi alkuun ruokapöydän tuoliksi, Artekin koivuisen pöydän kaveriksi. Artekin tuolit siihen on pitänyt iät ja ajat kaveriksi hankkia, mutta nyt menivät ne suunnitelmat uusiin puihin.

Tuolien lisäksi tilasin kaksi valkoista Componibili-säilytyskalustetta, isomman ja pienemmän juuri niinkuin kuvassa. Niistä voisi tulla yöpöydät, mutta ehkä näissä viehättää eniten se, että nehän voivat olla missä vaan, mitä vaan. 

 

Vepsäläisellä käydessä kyllä saa päänsä ihanasti sekaisin, siellä on paljon ihanuuksia näytillä. Tällä reissulla hypistelin Caravaggio-valaisimia ja huokailin. Ne ovat kyllä sen hintaluokan lamppuja että haaveeksi jää. Iso riippuvalaisin (mustalla, upealla, kiiltävällä) kuvulla ja punaisella (käsittämättömän hienolla ja viimeistellyn näköisellä) johdolla maksaa lähes 800 Euroa! Mutta kyllä ovat kauniita. Niiden muoto on tainnuttavan kaunis, ja lisäksi tuotteesta huokuu laadukkuus, jokainen yksityiskohta on upea. Mutta tuollaiset esineet ovat taidetta, niitä on hienoa saada ihailla ja koskettaa. Edes myymälässä. 

Loppuun fiilistelyksi kuva Caravaggiosta. Hankkikoon kellä lompakossa rahkeet riittävät =)

http://designholeonline.com/wp-content/uploads/2008/04/lamps.png
kuva: designholeonline