No johan nyt,

Pete ja meidän vastaava ovat tosiaankin saaneet päähänsä, että muuttotarkastuksen aika olisi kuun vaihteessa. Ihan pimeetä, en pysty tajuamaan. 

Tämä viikonloppu menee hyvin tiukasti tässä perheessä raksahommissa, on hyvin paljon sellaista tekemistä minkä on oltava valmis maanantai-aamuksi. Silloin tulevat meidän timpurit töihin, ja heidän tehokas työskentelynsä vaatii tiettyjen asioiden olevan valmiina, valmisteltuina, siistittyinä, siivottuina, siirrettyinä… 

Maanantaina olisi tarkoitus kiinnittää porraslaudat, sillä ensi viikollahan tulee
Keski-Suomen Parvekelasituksesta asentaja laittamaan meidän sisäportaan kaiteen. Siihen tulee siis lasikaide, ja porras itsehän on Laukaan Betonin tekemä betoniporras. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin sen asentajanhan piti tulla jo tällä viikolla! Mutta kerrankos sitä nyt aikataulu hieman venähtää. Lasikaide- ja terassi- tai parvekelasitusasioissa kehotan lämpimästi kaikkia kääntymään tällaisten pienempien firmojen puoleen sen iänikuisen Lumonin sijaan, Lumonilla on hinnoissa monen tonnin tunnettuuslisä, ja ovat erittäin hyvin oman arvonsa tuntevia. 

Puustellilta soitettiin, että töisivat kalusteet jo tiistaina sovitun keskiviikon sijaan. Sehän sopii. Kodinkoneet tosiaan olemme pyytäneet tuotaviksi perjantaina. Jännä viikko kaikin puolin, aloitan itse uudessa työpaikassa, joten paljon on pureksittavaa ensi viikolla.  Tätä raksailuaikaa kun nyt on vajaa vuosi takana, niin sen aikaan on kuulunut erilaisia statuksia ja nimikkeitä siviilielämässäkin, aika vilkas vuosi on ollut kaikin puolin. Työttömäksi en ole kuitenkaan joutunut enkä ainakaan toimettomaksi 😉

Jälkikasvu on saanut aikaan jo toisen kerran muutaman kuukauden sisään sellaisen tilanteen, että pöytäkoneemme käyttöjärjestelmästä on tuhoutunut jokin käynnistyslohko tms. Winkkarit ja virtanäppäimet sentään! Valokuvien vähyys viimeisimmissä postauksissa johtuu tästä – odottelen, että ihmeellinen, tietokoneasioissa kaikkivaltias mieheni tekee asialle jotain. Siihen asti bloggailen vain kannettavallani, johon en nyt ainakaan vielä viitsi latailla ohjelmia kuvien lataamista varten… Korkeintaan laadukkaimmista laadukkaimpia kännykkäkuvia voi olla luvassa.

Kävin tänään omalla vuorollani raksahommissa, pesin saunan lattian ihan ekaa kertaa (mielessä kävi ajatus että eipä tuo jääne viimeiseksi…) ja levitin vuolukivelle kivisuojaa. Oras Hydrat on pesuhuoneessa asennettu, ja suihkuun pääsee milloin vain! Mies siellä parhaillaan on levittämässä toista kerrosta kivisuojaa, jotta kiukaan saa lopullisesti paikoilleen. Sitten ei kun saunaan, vai mitä.

Vanhempien makkarin yhteydessä olevan kylppärin seinäkaakeileihin menee hermo, niistä ei meinaa lähteä saumalaastijäämät ei sitten millään. Aarghhhhhhh. Olen pessyt, pessyt ja pessyt niitä. Kuivalla, märällä. Ilman pesuainetta, mäntysuovalla, Kiillon kivipesulla. Jos ne prkl tahrat eivät kohta lähde niin haen dynamiittia. Eiku. Ehkä tässä on nyt kuitenkin aikaa rapsutella niitä puhtaiksi. Mutta sanotaanko nyt vaikka niin, että muihin vessoihin valittu kiiltäväksi lasitettu laatta on todella, todella, TODELLA paljon helpompi saada siistiksi saumauksen jälkeen kuin himmeän mattapintaiset. Varsinkin kun tässä murheen kryynissä on sekä mustia että valkoisia laattoja ja saumavärinä kaikkialla valkea. Ne mustat laatat……….

Tuo tietokoneen rikkoutuminen harmittaa nyt kovin, sillä kamerassani olisi blogiin laitettavia kuvia vaikkapa keittiön kauniista hanasta, siellä se odottaa pakkauksessaan… No se on tämä La Cucina Alessi, ja se on kuulkaa miljoona kertaa kauniimman näköinen livenä kuin tässä tylsässä yksiulotteisessa kuvassa. Onnisen henkilökunta oli riemastunut tästä, että ovatpas italialaiset innostuneet vääntämään putkea mutkalle  =D

Kuva: www.oras.com



Ja lapset ovat saaneet valita huoneisiinsa yhden seinän minkä väriseksi ikinä halusivat, meillä on nyt yhdessä huoneessa punainen, toisessa vihreä ja kolmannessa sellainen turkoosinsininen tehosteseinä. Jotenkin jännää kuinka ne värit ovat juuri kullekin lapselle sopivat! Itselleni sopivat valkoiset seinät enkä kaipaa kotiini tapetteja tai värikkäitä seiniä. Mutta lastenhuoneissa semmoiset saa olla.

2 vastausta artikkeliin ”No johan nyt,

  1. Vuolukiven suojausta olemme tehneet aineilla Wetrok Porosol ja Tulikiven oma kivisuoja-aine. Valmis pinta käsitellään suojalla 1-3 kertaa, itse suojaus oli helppo toimenpide jossa suojaa vain levitettiin kiven pinnalle. Porosolista ”kiillotin” käsittelyn jälkeen ylimääräisen aineen pois, mutta tuosta Tulikiven omasta aineesta ei jäänyt ylimäämiä pyyhittäväksi vaikka pullossa käskettiin niin tehdäkin. Molemmat mainitut olivat sellaisia ihan veden oloisia aineita olomuodoltaan ja helppoja levittää.

    Suojauskäsittelyn uusiminen varmaan riippuu kovasti paljon siitä, kuinka paljolla käytöllä tila on. Mutta ajattelisin että ehkä kerran vuodessa tai harvemmin ryhtyisin siihen jatkossa. Ja kivessähän on semmoinen metka ominaisuus, että sitä voi vaikka hioa jos siihen tulee sitkeä tahra.

    Minun täytyy laittaa joku kuva kylppärin ja saunan lattiasta (kunhan pöytätietsikkamme tulee huollosta), se on mielestäni tosi upea, kuin seisoisi kalliolla. Pinta on upean elävä, siinä on erilaisia värejä ja kuvioita. Ja ei ole liukas. Vuolukiven huono maine johtuu varmaankin vuolukivitakkojen designista, joka on viime aikoihin asti ollut konservatiivista. Mutta Tulikivi on kyllä petrannut asiassa, kannattaa käydä katsomassa heidän sivuiltaan upeita uusia takkamalleja! Esimerkiksi Kide-tuoteperheessä on tosi kauniita yksilöitä.

    Se kivilaatan hinta, olihan se reipas, nyt en suorastaan muista tarkkaa hintaa. Täytyy tarkistaa. Mutta tuskin kukaan sillä koko kämppänsä lattiaa verhoilee, yksittäisenä kustannuksena jää siis muiden kustannusten joukkoon.

  2. Tuosta kivisuojasta vuolukivelle… ihastuin noihin teidän vuolukivilaattoihin ja houkuttelisi omaankin kylppäriin laittaa sitten joskus tuollaiset. (minä, joka oon aina inhonnut vuolukivitakkoja, mutta tuo on laattana ihan mahdottoman hienon näköinen…) Niin siis, nekö pitää erikseen käsitellä kivisuojalla? Onko käsittely uusittava jollain aikavälillä, vai tehdäänkö vaan nyt aluksi? Entä miten noiden hinta suhteutettuna ”peruslaattojen” hintaan?

Kommentointi on suljettu.