Marinaa

Päivitykset laahaavat, on tässä ollut muka jotenkin kovin kiire, ja lisäksi pöytätietsikkamme on päättänyt kenkkuilla. Se toimii ja ei toimi ihan oman halunsa mukaan. Tällä hetkellä esimerkiksi sieltä pitäisi saada kasa tarjouksia printatuksi sähköpostista jotta pääsisi tekemään tilauksia. Hrmh. Ei toimi ei. Mitä tästä opimme, pitäisi tallentaa kaikki ainakin kahdelle eri koneelle. Blogin päivityksiin tämä nyt lähinnä vaikuttaa sillä tavalla, että hyvällä kameralla otetut kuvat on tallennettu sinne kenkkuilevalle koneelle. 

No mutta, onneksi voi aina marista kaikesta maan ja taivaan väliltä ihan ilman kuviakin. Marisisin nyt taloamme vastapäätä tulevasta rivi/pienkerrostalosta, tai miksi näitä kauheita kolosseja nyt sitten pitäisi sanoa. 

Tonttimaa on kallista ja rakennusliikkeet voittoa tavoittelevia yrityksiä. Niinpä näyttääkin viime vuosina jotenkin käyneen niin, että varsinaiset rivitalot on unohdettu jonnekin menneisyyden havinaan. Tontit täytetään mahdollisimman tehokkaasti. Trendinä on myös luoda sosiaalisesti tasa-arvoisia asuinalueita. Tämähän on oikein hyvä asia. Kukaan ei varmaankaan kaipaa hyviä ja huonoja alueita takaisin, jokaisella kaupungilla lienee joku oma alueensa jolla kuitenkin tämä leima edelleen tiukassa istuu.