Terassi/parvekelasitus

Meneillään on kovat pähkäilyt parvekkeemme (tai siis pohjakuvissahan se menee nimellä ”talvipuutarha” mutta kikkailut sikseen…) lasituksesta. Yhden firman edustaja on talossa käynyt mittoja ottamassa ja tulee tekemään tarjouksen parvekkeen lasikaiteista ja lasituksesta. 

No asiahan ei tietenkään ole näin yksinkertainen, vaan vaihtoehtoja on ihan liikaa. Me betonialaiset olisimme siis hyvin kiitollisia teidän kokemuksistanne näistä parvekelasituksista/terassilasituksista.  Ymmärtääkseni nuo ensin mainitut ovat hieman edullisempia mutta sitten toisaalta eivät niin tiiviitä. Ne ovat kylläkin ehkä hieman siromman näköisiä, ilmavampia.

Ikkunakauppaakin on hierottu kovasti, viime metreillä sillä ikkunoiden asennuksen aika tosiaan on lähiviikkoina! Hyvä tarjous on saatu täältä. Isoimpana ilona tässä tuotteessa on se, että puuosat on valmistettu tiheäsyisestä Lapin männystä. Ominaisuuksiakin on hintaan nähden mukavasti! Meille tulee paljon kiinteitä isojakin ikkunoita, joten osaan laseista tulee itsepuhdistuva lasi. Sen kustannus ei tunnu kovin suurelta siihen verrattuna, että 2. kerrokseen tulee tosiaan isoja ikkunoita joita ei pääse parvekkeelta tms. pesemään, ja jotka ovat niin isoja että avautuvia ikkunoita ei voi ajatellakaan. 

Tuo itsepuhdistuva lasi tuntuu melkein liian hyvältä ollakseen totta =S

Mutta nyt siis ne hyvät ja huonot kokemukset terassi/parvekelaseista olisivat mieluisia kuulla!

2 vastausta artikkeliin ”Terassi/parvekelasitus

  1. No hui, onhan tässä vähän tullut mietittyä tuotakin puolta että ensinnäkin se pinnoite ei varmaankaan ole ikuinen. Tosin ei sille tule kuin muutama satanen lisähintaa isoooooon ikkunaruutuun että ei se nyt ihan mahdottoman hintainenkaan ole. Toinen pointti jota olemme ikkunavalmistajalta tiukanneet on juuri tuo, että näkyykö se ominaisuus lasissa jotenkin? Klas1:lta kerrotaan, että oikeastaan kaikki ikkunavalmistajat ostavat itse lasin samalta valmistajalta, Pilkingtonilta. Eli näissä pinnoitteissa ei sinänsä pitäisi olla eroja ikkunavalmistajien kesken muuta kuin ehkä hinnoittelussa..?
    Itselleni on tosi tärkeää että lasiin ei tule mitään eri väriä noiden erityisominaisuuksien vuoksi. Klas1:lta kerrottiin, että tämä itsepuhdistuva lasi näyttää ulkoapäin hieman erilaiselta siten, että siitä tuleva heijastus on vähän erilainen – ilmeisesti siis heijastelee vähän enemmän. No mutta kiitos varoituksesta, täytyy nyt vielä keskustella tästä asiasta uudemman kerran… Ei me harmaita ikkunoita haluta, tosin harmaat ne on likaisetkin ikkunat 😉

  2. Itsepuhdistuva lasin pinnassa on pinnoite, joka ajan mittaan haalistuu ja tekee kuulemma ikkunat harmaiksi. Samoin aurinkoisella säällä se näkyy selvästi. Itse jätimme nämä pois juuri tästä syystä. Valmistajilla lienee eroja, mutta riski oli liian suuri ainakin meille.

Kommentointi on suljettu.