Ulko-ovia

Ulko-ovet on tilattu ja niitä odotellaan saapuvaksi varmaankin jo viikon, parin päästä. Saa nyt nähdä sitten kehtaako niitä laittaa paikalleen heti vai mennäänkö raksaovilla rakennusaika… Miten olette muut tehneet? Mietin vaan että kolhiintuvatko uudet hienot ovet helposti raksailun tiimellyksessä..? Levypintaiset ovet kyllä varmasti naarmuuntuvat helposti, ainakin entisessä kodissa ollut punainen ovi sai hyvinkin paljon naarmua pintaansa ihan normikäytössä. En sitten tiedä ovatko nuo valitsemamme puuovet ihan yhtä herkkiä, ovat kuitenkin kokonaan olemukseltaan erilaisia.

Kaskipuun mallistosta löysimme talon tyyliin sopivat ovet. Hdf-levyovet eivät oikein silmää miellytä, mutta puuovet kylläkin. Niitä sitten ensin listallemme laittelimme, mutta osa korvattiin sitten paneeli ulko-ovien mallistosta. Niiden u-arvot ovat samanmoiset kuin puuovilla, samoin ulkonäkö, mutta hinta on matalampi. No, tämähän johtuu oven sisäisten rakenteiden eroista ja lisäksi paneeli ulko-ovissa on osittain käytetty oksaisempaa puuta. 

Värin kanssa arvoimme jonkin aikaa ja melkein jo valitsimme väriksi Kaskipuun kuultomustan. Kuitenkin palasimme alkuperäiseen väritysuunnitelmaan ja Tikkurilan Turve valttaus on väri. Sama väri on ikkunoiden sisäpuolen karmin väri, samoin ulkopuolella niissä kohdissa missä on lautaverhousta, lauta on valtattu turpeella. Turve on harmaa väri. 

Pääovi on Seita:

 Seita

Toinen sivuovi ja takkahuoneesta terassille vievä ovi tulevat olemaan mallia Tervas:

  

Tervas

 Pukuhuoneen sivuovi on Kelo:

 Kelo

 Sitten on vielä arkieteisen ovi, jonka rakennusmääräysten takia täytyy olla osastoiva palo-ovi. Näitä vaatimuksia eivät puuovet täyttäneet, eivätkä suinkaan kaikki muutkaan ovet, joten sitten mennään ihan mahdollisista vaihtoehdoista se pienin paha valiten: perusmalliston hdf-pintaisella perusovella UO1. Tämä on kyllä ankea, mutta minkäs teet.

 UO1



Yksi vastaus artikkeliin ”Ulko-ovia

  1. Me jätimme laittamatta pääoven ja arkieteisen oven, jotteivat kolhiinnu. Pääovi on massiivipuinen ja sen molemmilla puolilla lasit. Arkieteisen kautta kuljetaan tällä hetkellä ja sinne on tulossa raksaovi jahka saamme sen haettua. En vielä tiedä mitä tuon pääoven kanssa tehdään talven yli. Arkieteisen ovi taitaa olla samanlainen kuin teilläkin. Valinnanvaraa ei tosiaan ollut, kun sen pitää olla palo-ovi.

Kommentointi on suljettu.