Flunssan kaatama

Flunssaa pukkaa, koitan taistella sitä vastaan lepäämällä puoli päivää. 

Tässä välissä on hyvä esitellä eilen saapuneita hankintoja. Täytyyköhän sitä nyt harkita sanan sisustus-lisäämistä blogikuvaukseen 😉



Masters-tuolithan ne siinä. Olin tilannut neljä, tilasin vielä kaksi lisää koska mies ei lämminnyt alkuperäiselle suunnitelmalleni eriparisista tuoleista ruokapöydän ympärillä. 




Ja Componibilit tulivat myös, nämä kaikki on nyt nostettu raksalla ullakkovarastoon. (Meillä on kahden huoneen päällä varastot joihin mennään kattoluukusta josta tulee alas kokoon taitettava porras. Tosin ei se porras vielä tule sieltä vaan sisään mennään tikkaita pitkin.)

Näistä hankinnoista saa kyllä hieman väärän kuvan huonekalumaustamme, emme ole muovin ylimpiä ystäviä noin yleisesti. Tässä nyt vaan tuli esiteltyä muovi-osasto. Sitä ei kauhean paljon enempää ole eikä tule. Mutta muovilla on omat lahjomattoman hyvät puolensa. 

Raksamme keittiö ja sosiaalitila on seilannut hyvinkin monessa paikassa, nyt se alkaa olla jo lähellä lopullista paikkaansa. Ruokailutila on jo ruokailutilan paikalla, ”keittiö” on nyt ruokailutilan nurkassa. Siirtynee lähipäivinä tuohon laatoituksen päälle. Jänskäpänskää miten se keittiö on tärkeä talossa, oli sitten oikea keittiö tai raksakeittiö. Kodin sydän! Etualalla Petrin omin käsin tekemä penkki. Miten hieno! Tuo on niin rakkaaksi käynyt, että se varmaankin jääkin olohuoneen nurkkaan – miten voisimme hävittää sitä   =D


Yksi vastaus artikkeliin ”Flunssan kaatama

  1. Meilläkin ”keittiö” – siis vanha pirttipöytä on vaihtanut tiuhaan paikaansa. Tällä hetkellä mikro ja kahvinkeitin ovat vain lattialla! 😀

Kommentointi on suljettu.