Saunasta maistiaiskuvia





















Saunan sisusteet meille tilattiin Harvialta. Ihan alkuperäinen suunnitelma oli saada sauna saunomiskuntoon jo viime vuoden puolella, mutta laatoittaja-hässäkän takia aikataulut menivät uusiksi. (Meille tilattu laatoittaja teki oharit, ja työt viivästyivät viikoilla kun jouduimme ensin odottelemaan häntä jonkin aikaa ja sitten lähteä etsimään puhtaalta pöydältä uutta laatoittajaa. Jos joku Jyväskylän ympäristön rakentajista laatoittajaa etsii, niin E. Häkkistä emme lämpimästi suosittele.)

Lauteet on nyt osin asennettu, ja kyllähän näissä mieli lepää. Tunnelma on simppeli ja rauhallinen, kuten haluttiinkin. Oikeasti sauna on vielä täynnä keskeneräisiä rakennelmia ja rojua, mutta kamerahan on siitä kätevä vekotin, että kuvaa rajaamalla näyttää jo ihan valmiilta. No, selkänojan pätkä on kiinnittämättä seinään. 

Puu on kaikki lämpökäsiteltyä haapaa. Lauteet on vielä käsittelemättä öljyllä, se tummentaa laudepuun väriä aavistuksen. Tykkään kyllä kovasti tästäkin, mutta ehkä laitetaan öljyä, se varmaankin auttaa suojaamaan puuta likaantumiselta. Paneelit laitettiin vaakaan kuten laudekin, sillä emme halunneet hakea mitään kontrastia, vaan päin vastoin rauhallista tunnelmaa, mistä ei mikään hyppää silmille. Seinäpaneelin suhteen ajattelimme että ei ehkä kannata maksaa leveämmästä paneelista ekstraa, kun sillä ei ehkä loppuviimein ole niin suurta väliä lopputuloksen kannalta. Ja oikeassa olimme. 

Ikkunoiden smyygit askarteli timpurimme Tuomo noin kauniisti! Harvian laudepuiden ulkonäköön ja laatuun olemme todella tyytyväisiä, kaunista ja viimeisteltyä on! Laudemalli on Scala, ja yhteistyössä suunniteltu Harvian tehtaan suunnittelijan kanssa. 

Harmaa muurinpätkä joka pikkukuvassa pilkistää on Tulikivi classic-vuolukivilaattaa, jota myös lattia ja kiukaan takaseinä ovat. Kiukaana on Harvia Legend, puulämmitteinen tietysti. Rouheutta tuo Legend-ovi, joka oli Petrin toive. Kutsun sitä mies-oveksi. Mitäpä minä perheen sukupuolivähemmistössä (meillähän on tilanne neljä-yksi miespuolien hyväksi) olevana voisin tuollaisten miehekkäiden yksityiskohtien lisäämisestä sanoa. Ovi on vielä paketissaan, mutta kuvia tulee myöhemmin siitäkin! Seinävalaisimet ovat myös Legend-sarjaa. 

Vaikka juuri nyt trendikkäitä nämä kivikasa-kiukaat ja Legend-tuotteet ovatkin, niin mielestäni ne ovat kyllä mukavasti kiinni suomalaisessa saunomisperinteessä. Niissä on rouheutta ja reiluutta, vähän vanhan ajan mökkitunnelmaa modernilla twistillä. 

Voi kuinka odotankaan saunailtoja tässä saunassa! 

Yksi vastaus artikkeliin ”Saunasta maistiaiskuvia

  1. Sauna näyttää oikein kivalta. Samanlaista tunnelmaa haen meidänkin saunaan. Ollaankin tässä mietitty ja mietitty lauteiden materiaalia ja teidän kuvista tuli sellainen fiilis, että ehkä tuo lämpökäsitelty haapa olisi meillekin passeli.

Kommentointi on suljettu.