Piha-aihepiiristä aina vaan

Piha-urakkaan ryhtyminen on edelleen mielen päällä ja lähiaikojen tehtävien joukossa. Meillähän on kovasti ollut paljon kiviä tontilla, iso osa niistä louhetta – isompia ja pienempiä palasia – jotka suurimmilta osin päätyivät tontin täytöiksi. On paasia kuitenkin jätetty maan päällekin. 



























Pihakiviäkin siinä ”kauniisti” kasassa, niille on kyllä vielä käyttöä kun muuria on vielä pitkät pätkät rakentamatta. Näiden paasien jättäminen istuimiksi metsän siimekseen jäi ajatukseksi raksa-ajoilta, kun kiviä oli vaan huolimattomasti heitelty sinne tänne kaivurilla. Eväät tuli kesäaikaan aina syötyä metsän reunassa olevalla kivellä istuen, siellä oli ihanan virkistävää ja talon kohdalla taas kauhean kuumaa helteellä. Siitä se ajatus sitten lähti. Kivi siirrettiin sopivalle paikalle ja sille pari kaveria. 

Tässä tulee luultavasti menemään hermot ruohonleikkuun kanssa… Mutta haluaisin kuitenkin nurtsia jalkojen alle tähän istumakivien luokse. 




























Ja lisää tarjokkaita kiviryhmäksi köllöttelee odottamassa tontin laidalla. 
Miten te olette kiviryhmät laittaneet? Suodatinkangas alle ja soraa/kivituhkaa, ja sitten kivet? 

Osa kivistä tulee olemaan myös istutusten keskellä yksittäisinä kivinä. Niiden vierestä saa sitten nousta katajaa, seppelvarpua, lamoherukkaa… 

Oi että miten kaukaiselta tuntuu vielä ajatus valmiista pihasta.

Puutarha-asioita

Viime syksynä ostetut kasvit ovat lähteneet uuteen kasvuun. Pientä kuivuutta ne tuntuvat kärsivän, kun maa on pinnaltaan kovin kuivaa. Istutettaessahan kasvit olivat jo lepotilassa, joten ne alkavat vasta nyt juurtua. Yhtä pylväshaapaa siirsin hieman paikasta toiseen, kun olin sen tyhmänä istuttanut keskelle talvista pulkkamäkeä. Miten ajattelematonta! Mutta onneksi ei ollut liian myöhäistä siirtää. Pottitaimi lähti maasta irti ihan rungosta kiskomalla. 

Tässäpä pienet näytteet kasvuun lähteneitä: 



Raparperi, puutarhavadelma, viinimarja ja pensasmustikka


Kesäkukat

Kävin keräämässä takametsästä kielot ja mustikat. Voiko kauniimpaa olla. 





















Kielot tuoksuvat ihanalle ja tuovat tunnelmaa kotiin, mutta luonnollisesti ne ovat kuitenkin kauneimmillaan luonnossa. 



Kesäkesäkesä!

Kylläpä kelit ovat hellineet viime viikkoina ja etenkin tänä viikonloppuna. Itse olen saanut nauttia kotitalon seurasta ihan yksin, sillä perhe on ollut muualla. Ikävän tuntein tässä tietenkin jo heitä odottelen kotiin palaaviksi, mutta siitä huolimatta on ollut mukavaa viettää kahdenkeskistä aikaa tämän kivisen möhkäleen seurassa. 

Talo tuntuu jo aika omalta. Ensi alkuunhan sitä tuli töistä kotiin kuin olisi tullut jonkun luo vieraaksi. Kulki hapuillen ja etsi tavaroille paikkoja, kulkemiselle reittejä. Se ottaa aikansa, että tullaan hyviksi tutuiksi ja ollaan ihan luontevasti yhdessä, siis talo ja ihminen. 

Keskeneräistä on niin sisällä kuin ulkonakin. Oli oikeastaan siunaus, että saimme muuttaa vielä lumen ollessa maassa. Se antoi meille pienen hengähdystauon. Olen lukenut monista blogeista suunnilleen samansisältöisen tarinan: Muuton jälkeen kun istahtaa sohvalle ensi kertaa, niin siitä ei pääse ylös pariin kuukauteen. Näinpä meilläkin viimeistelyn tahti hiipui. Ja tämä blogi, tämähän meinasi jäädä ihan unholaan! 

Pihalle viime loppusyksystä istuttamani kasvit ovat kaikki hengissä. Tai siis, yksi pähkinäpensas joutui kaivinkoneen uhriksi ja sijainnee tällä hetkellä jossain meidän tai naapurin pihan täyttöjen seassa. Mutta muut ovat heränneet uuteen kevääseen. Tosi karun näköistähän pihalla on nyt. Jokunen kasvi siellä täällä, multaa, hiekkaa, sepeliä, kiviä… Ei kovin viihtyisää vielä, mutta tilanne saattaa muuttua pikaisestikin. Olemme käyneet hintaneuvotteluja siirtonurmikon hankinnasta. 

Puutarhasuunnitelmaa olen luvannut esitellä täällä blogissa monet kerrat. Joskos tämä toteutuisi viimein lähiaikoina. Ja muutenkin päästään seuraamaan pihan laittoa. Meidän on vielä kaivinkone pihaan tilattava pienet muotoilut tekemään, budjetin hiipuessa se ei tunnu kovin kivalta mutta etupiha ja talon toinen sivu on pakko muotoilla, ei auta. Isossa osassa pihaa on jo multakerros, mutta lisää tarvitaan. Ja kiveykset, niitä olisi ruvettava laittamaan paikoilleen. Pohjat niille onneksi on tehty jo samalla kun talon pohjatkin. 


Kuormalava-inspiraatiota

Kuormalava ei ole rakentajalle katoava luonnonvara. Ennemminkin ahtailla tonteilla niistä on riesaa. 

Meillä kuormalavoista on rakenneltu matalia rakennustelineitä, tehty kehikoita jätepuulle ja polttopuille, pari olen puunannut odottamaan inspistä parvekkeen pöytä-asiassa… Onpa niitä viety mökille ja pilkottu polttopuiksikin. Saimme ylimääräisiä lavoja myös markkinoitua facebookin paikallisen annetaan-palstan kautta, ilmoitus sinne poiki heti monia yhteydenottoja. Itse ei tässä lava-asiassa ole jaksanut olla kauhean aloitteellinen ja ryhtyä värkkäämään niistä jotain, varmaankin sellaiseen olisi enemmän energiaa jossain toisessa elämänvaiheessa. 

Mitähän ne kuormalavojen hakijat niistä sitten ovat tehneet, ehkä tämmöisiä?
(Kuvat facebookin creative ideas -sivustolta, joukossa on yksi kaapelikelakin uusiokäytettynä sekä lavojen lisäksi puulaatikoista tehtyjä juttuja.)


  



Kategoriat: diy

Rakkain puutarhakirjani

Haluan esitellä puutarhakirjan, joka on vuosien aikana selattu hiirenkorville. Sen sivuilla on multaisia sormenjälkiä, jossain välissä saattaa olla siemenpusseja tai litistyneitä kasvinosia, mitä nyt milloinkin sattuu olemaan, hiekkaa, multaa. Kirja kulkee mukana niin sohvalle kuin kasvimaan laidallekin.

Puutarhakirjan tarve elämässäni juontaa juurensa tilanteeseen, jossa aiemmin erään läheisen viljelemä iso puutarhapalsta oli jäämässä viljelijättä. Terveysongelmien vuoksi tuo suuri palsta, josta olin itse hallinnoinut siihen asti pientä kulmaa, oli siirtymässä hoitooni. Olen maanviljelijän tyttärentytär ja kotivaraksi on omassakin kotonani aina viljelty pottua ja porkkanaa, mutta eihän minulla oikeasti ollut mitään käsitystä siitä, mitä kasvimaalla nyt ihan OIKEASTI pitäisi TEHDÄ. 

Puutarhakirja tuli hyvinkin tarpeeseen, sillä tämän opuksen sivuilta löytyvät hyvin kansanomaiset ohjeet ihan perusasioihin. Lähtökohta on luomuviljely, sitähän voi kukin soveltaa siinä laajuudessa kuin tykkää, jaksaa ja kykenee. Oma puutarhani on melkein luomua, joitakin y-lannosrakeita sinne heitellään silloin tällöin. 

Kirja kiinnittää huomiota niin hyötytarhan suunnittelun, kiertoviljelyn, maan parannuksen kuin kasvien viljelyynkin liittyviin aihepiireihin. Omat sivunsa saavat kasvitaudit ja muut viljelijää vaanivat ongelmat. 

Kirjan kirjoittaja Ulla Lehtonen kertoo kirjassa oman kokemuksensa kautta ja jakaa omaa hämmästyttävää tieto- ja taitomääräänsä. Hänen vinkeistään osa on helppoja omaksua ja on hyvin käytännöllisiä, liittyen vaikka istutusten riviväliin ja käteväksi havaittuihin työvälineihin. Sitten on hankalammat osiot, joiden omaksumisessa varmaankin menee kymmeniä vuosia. Olen Ulla Lehtosen ykkösfani. Hänen kirjansa henkii kunnioitusta luontoa kohtaan. Hän kirjoittaa rakkaudella ja innostuksella niin pienistä mullan mikrobeista kuin isommistakin luonnon ihmeistä. Kirja sisältää paljon tietoa mm. maasta, kasveista ja viljelytekniikoista. Ne on kudottu tässä kirjassa omaan erityiseen järjestykseensä. 

Koskipa epätietoisuuden hetki sitten jotakin vuodenkierron ajankohtaa, viljelyyn liittyvää ongelmaa tai kysymystä, inspiraatiota tai vain hyvän mielen etsintää, tästä kirjasta minulle löytyy aina vastaus.

  

Tällä aukeamalla esitellään maanparannuskasveja, joita meidänkin puutarhapalstallamme on viime vuosina ahkerasti viljelty viherlannoituksena ja ilona aisteille sekä hyönteisille. 

Vaikka itselläni alunperin ei ollut mitään ajatusta ryhtyä viljelemään nimenomaan täysin luomusti, niin sitä kohti olemme menneet tämän kirjan ohjeilla. Esimerkiksi maan laatua olemme parantaneet ja puutarhatöitä helpottaneet suunnattomasti kateviljelyn avulla. Kompostoimme kaiken puutarhajätteen ja palautamme ravinteet takaisin maahan kypsän kompostin muodossa. Olemme harjaantuneet käyttämään luomukonsteja tuhohyönteisien torjunnassakin! Viljelylohkojen käyttäminen ja maan elinvoiman säilyttäminen sitä kautta tuntuu haasteelliselta, mutta yritys on kova. Allelopatiaa eli kasvikumppanuutta mietitään myös niin paljon kuin voidaan. (Hyvä nyrkkisääntö siihen taitaa olla, että ne mitkä viihtyvät vierekkäin lautasella, viihtyvät myös kasvimaalla. Poikkeuksia toki on.)

Lehtosen kirjan myötä olen saanut omalle viljelijän horjuvalle uralleni takuuvarman kainalosauvan. Kun minä en jotain osaa, niin Ulla osaa ihan varmasti! Valitettavasti kitkemisintoa opus ei ole saanut lisättyä tarvittavaa määrää, joten kasvimaani tuppaakin loppukesästä olemaan täysin rikkaruohojen vallassa. Siihen vaikuttaa sekin, että viljelyala on kohtuullisen suuri. Kesäloma-aikaan meillä on aika iso miehitys palstalla, mutta silti kitkijät eivät meinaa pysyä rikkaruohojen kasvuvauhdin perässä.

Tätä kirjaa suosittelen ihan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita syötävien kasvien kasvattamisesta tai oppimaan maasta ja luonnosta. Kansien välistä löytyy aivan varmasti käyttökelpoisia vinkkejä ja tietoa! Fiilistelymielessä kirjassa on kyllä paljon tekstiä, mutta on siinä kauniita kuviakin paljon! Kuvat toistavat hyvin kirjailijan sanomaa: rakkautta luontoon, kasveihin ja maahan.

Lehtosen oma kotikasvimaa sijaitsee Varkaudessa – tosin en tiedä mikä mahtaa olla tilanne nyt, Lehtonen lienee nyt jo melko iäkäs? Kuitenkin, tarkistin asian, ja Fonecta antaa hänelle osoitteeksi omakotitalon Varkaudessa. Ehkä luonnon kanssa sopusoinnussa elänyt jaksaa pitkään ja terveenä!

Pihan puolelta

Lumi peitti niin demokraattisesti ja yhtä kauniisti alleen niin valmiimmat kuin keskeneräisemmätkin pihat. Kevät on toista maata, ja nyt täällä meidän mäellä näyttää jälleen siltä kuin kyseessä olisi uusi alue – niin kuin onkin. Ei vihreän ripaustakaan missään. Sen sijaan hiekkaa, kiviä ja märkää multaa kokonainen alueellinen. 

Eiköhän siis lähiviikkojen toimintasuunnitelma ole melko selkeä. Jostain vielä kun löytyisi se lottovoitto, jolla toteutetaan pihasuunnitelma. Ihan täysin japanilaisehenkistä kivipuutarhaa ei pihamme nytkään ole, vaan meillehän ehdittiin viime syksynä tuomaan monta lastia multaa. Kasvejakin jo on. Koska tykkäämme syödä, aloitimme hyötykasvien istuttamisella. Pihalta löytyy vadelmat, puna- ja mustaherukat, pensasmustikat ja omppupuu. Täytöt ja muut on suurilta osin tehty, mutta talon toisella sivulla ja edustalla on vielä kirveellä kaivinkoneella töitä. Sitä emme ole sen tarkemmin vielä suunnitelleet, että minkä kaliiberin vehe tässä tarvitaan. Toivottavasti joku ihan pieni ja pikaisesti vain..? Meinaan että meidän maansiirtobudjettimme meni jo ajat sitten. 

Viikonloppuna oli ihanan aurinkoista, peseskelin vähän ikkunoita ja nautin hetken illuusiosta, että kohta lekotellaan terassilla puhtaiden ikkunoiden alla. Hah, ensin pitää rakentaa terassi, muotoilla osa pihasta, tehdä pihakiveykset, tilata vielä lisää multaa, istuttaa nurmikko, istuttaa kasveja ja perennoja, asfaltoida pieni osa pihaa, rakennella aitoja ja sen semmoisia, sekä täydellisessä maailmassa pihastamme puuttuu vielä rakennussuunnitelman mukainen grillikotakin. 

Tekemistä ei siis tule puuttuman!

Tokikaan koko puutarhasuunnitelman mukaista pihaa ei tarvitse saada aikaan yhdessä kesässä. Jos jokin harrastus, niin puutarhanhoito ja kasvien viljely auttavat kasvattamaan pitkäjänteisyyttä ja kykyä odottaa, antaa asioiden kehkeytyä. 

Viikonlopulta tähän muutama kuva ulkoa.  


Takapihalla on vaivalla aseteltuja kivipaasia, niillä on varmasti ilo istuskella helteisenä kesäpäivänä sitten joskus kun tulee se päivä jolloin on aikaa istahtaa hetkeksi.

Tähän tulee isona terassi. Kaivonkannen alla on maalämpökaivo.

Terassilta katsellaan tällaisia näkymiä sitten kun joskus nuo kuormalavat ja jätepuukehikot tuosta… you know…

Tässä on vielä jonkin verran haastetta maan muotoilussa.

Eräs lempparipaikkani meidän talon arkkitehtuurissa. Talon edestä lähtee käytävä talon takana olevaan satumaisen vihreään maisemaan. Sieltä siivilöityy upea valo ja vehreys. Etupihahan on varsin pieni ja umpinainenkin.







 

Kirja: Suomalainen piha ja puutarha.

Olen pitkään ajatellut, että täällä blogissa voisi hyvin esitellä myöskin kirjoja. Sellaisia, jotka nyt liittyvät jotenkin tähän aihepiiriin, ja joita itse olemme lukeneet ja tarpeellisiksi tai tarpeettomiksi kokeneet. Kevään kutitellessa on hyvä aloittaa puutarhakirjasta. 

Suomalainen piha ja puutarha -kirjan ovat kirjoittaneet Pentti Alanko, Taina Koivunen, Elina Regårdh ja Meeri Saario. Kirjan on toimittanut Soile Tapola ja kustantanut Gummerus. Tämän postauksen kuvat on napsaistu ihan omalla kameralla kirjan aukeamilta.

Kirja on oikea tietopläjäys koskien ihan kaikkea, mitä nyt voi listata sanan puutarhanhoito alle. Omaksuttavaa siis riittää. Monissa asioissa tämä kirja varmasti riittäisi ainoaksikin tietolähteeksi. Tässä teoksessa on paljon asiatekstiä, eli ajanhenkisiä inspiraatiokuvia jos mieluummin katselee niin voi olla parempi etsiä muita kirjoja. 

Ensimmäinen osio perehtyy puutarhan suunnitteluun. Toisessa osiossa käydään läpi pihan rakentamisen vaiheita ja vaihtoehtoja, ja kolmannessa osiossa ”puutarhan kasvilattiat” puhutaan nurmikosta ym. maanpeite- ja pohjakasveista.

Pihan koristekasvit -luku kattaa laajan ryhmän puista perennoihin ja yksivuotisiin kasveihi. Hyötypuutarhan niksit-osio on ainakin itselleni se kutkuttavin, tähän mennessä kun olen enemmänkin leimautunut hyötykasvien viljelijäksi kuin perennapenkkien kuopsuttajaksi. Saa nähdä miten jatkossa käy. Hyötypuutarha-osio on mielestäni oikein hyvä ja kattava, siellä käydään läpi kasvukauden tärkeät työt, kompostointia ja kasvimaan suunnittelua, erilaisia viljelymenetelmiä ja sitten vielä erikseen kerrotaan tärkeimmistä suomalaisista viljelykasveista. 

Hedelmät ja marjat-osiossa on esitelty erilaisia lajikkeita sekä hoitovinkkejä. Kuvat nostattavat veden kielelle ja tekisi mieli ostaa yksi taimi jokaista esiteltyä omaankin puutarhaan. 

Tämä puutarhakirja on mielestäni perusteos. Siitä saa vähän tietoa kaikesta. Jos intoa ei ole ihan kauheasti, niin tämä voi olla riittävä ainoaksikin kirjaksi. Jos suurempi rakkaus kukkien tai vihannesten tai vaikka päärynäpuiden viljelyyn syttyy, niin sitten tarvitaan varmasti hyllymetreittäin lisää kirjallisuutta. 

Kuvat ovat kauniita ja niiden soisi olevan suurempiakin, tosin tämä opus on jo tämän kokoisena painava. Kuitenkin vielä sen kokoinen, että sen jaksaa kantaa mukanaan vaikka sinne puutarhaan.  Kirjan tekstit ovat asiallisia ja sellaisenaan ehkä vähän tylsiäkin, mutta näiden tarkoituksena onkin tarjota tietoa. Näkökulma on suomalainen, eli tämä ei ole sellainen kirja, jossa esitellään leveysasteillamme viljelyyn sopimattomia kasveja. 

Loppuun pieni hedelmäpuiden leikkausopas. Itse olen kyllä aina näiden kanssa aivan kahvilla, sillä valitettavasti todellisen elämän hedelmäpuut eivät koskaan ole saman näköisiä kuin kuvien puut. Mitä niille muille oksille tehdään häh???

 

Saunan esittely

Saunaosasto alkaa olla valmis, sieltä puuttuu enää parit listat. Ensimmäistä kertaa saunomaan pääsimme sunnuntai-iltana. Saunomista edelsi aikamoinen kiuaskivi-urakka, kiukaaseemme nimittäin menee hulppeat 200 kiloa kiviä. 

Pukuhuone

Saunan sisustus on Harviaa: Lauteet, kiuas, ovet, paneelit, lamput, oikeastaan ihan kaikki.  Paitsi laatat ovat Tulikiveltä.

Lauteet ovat vastakkain ja tässä mahtuu oikein mukavasti iso perhe saunomaan. Alimmat rahit ovat liikuteltavia, muutoin kiinteät lauteet.

Halusimme ehdottomasti puukiukaan. Luukku on seinän toisella puolella takkahuoneessa.

Lauteet ovat lämpökäsiteltyä haapaa joka on öljytty.

Oraksen sadesuihkut ovat ihanat! Laatat vuolukiveä. Vuolukivilattia on ihana, aivan kuin seisoisi kalliolla. Ja tassu pitää tosi hyvin märälläkin lattialla.

Saunan ja kylppärin välinen ovi on Harvian Legend-ovi, eli samaa sarjaa kiukaan kanssa.

 

Vuosi sitten oli odotusta ilmassa.

Kevät tuntui olevan viime vuonna myöhässä. Ihan kuin tänäkin vuonna. Odotimme kiivaasti lumen sulamista. Ja lopulta saimme kaivinkoneen tontille ja työt saivat alkaa. Voi sitä tunnetta! Nyt katson meidän mäellä samassa kohdassa olevia rakentajia, joiden tonteilla kaivinkoneet möyrivät ja porausvaunut poraavat kallioon reikiä. Juuri nyt en jaksa innostua niin kovin esimerkiksi uusien raksablogien seuraamisesta, sillä raksaväsymys pääsi yllättämään tämän kuluneen vuoden aikana. Mutta aloittaminen on kyllä ihanaa aikaa – kun intoa, likviditeettiä ja jaksamista on reippaasti jäljellä. 

Tässä vaiheessa kun sitä marmattaa itselleen että sitä ja tätä on tekemättä ja mitähän tuolta lumen altakin paljastuu… Niin on ihan hyvä muistaa, mitä kaikkea oli tekemättä vuosi sitten. Olemme saaneet paljon aikaan!