Olimmehan me seurailleet myytäviä omakotitaloja, mutta niissä oli aina jotakin perustavanlaatuisesti vinossa. Jos talon pohja ja neliöt olivat mieltä ilahduttavia, niin luultavasti sijainti mätti. Tai toisin päin. Alkoi käydä selväksi, että unelmien kotoa perheellemme ei löydy ostamalla. Halusimme pysytellä kaupungin välittömässä läheisyydessä, mutta metsän viereen ja omaan rauhaan oli kuitenkin päästävä. Jotenkin huomasimme vierailevamme yllättävän usein kaupunkisuunnittelun ja kaavoituksen www-sivuilla. Pian löytyikin unelmakohde, jota kotikaupunkimme alkoi suunnitella kaavoitettavaksi. Se rakennettaisiin vanhan rintamamiesalueen jatkeeksi keskelle jylhää metsää, mäen rinteeseen. Innostuimme! Lenkkipolkumme alkoi kulkea tuon tulevan alueen halki kulkevaa polkua/latua pitkin ihan ”vahingossa”. Illan pyöräilyreissut suuntautuivat kuin varkain tuonne unelmiemme alueelle. Aloimme nähdä itsemme asumassa siellä. Pettymys olikin melkoinen. Selvisi, että kaavoitusprosessi tulee ainakin pysähtymään vuosiksi, ellei täysin loppumaan, kaavaluonnoksesta nousseiden useiden valituksien ja soraäänien vuoksi. Alue oli kuitenkin pieni, vain parikymmentä uutta tonttia. Kaupungilla oli tuoreen kuntaliitoksen myötä tonttimaata vaikka muille jakaa, vaikkakin suurin osa tästä entisen maalaiskunnan alueella – meidän näkökulmastamme ihan liian kaukana.
Pettymys oli melkoinen, sillä olin jo antanut mielikuvitukselle vähän liikaakin valtaa, ja nähnyt itseni patsastelemassa talonomistajana tuolla himoitsemallamme alueella. Olin rakastunut metsän tuoksuun ja siellä risteileviin ihaniin polkuihin. Tiesin kyllä, että vireillä oli toinenkin asemakaava tästä ihannoimastamme pikku alueesta vähän matkan päässä, saman metsän jatkona. En ollut kuitenkaan siihen sen tarkemmin perehtynyt, sillä pidin aluetta vähän huonomaineisena ja paikkakaan ei tuntunut juuri miltään tämän unelmien eldoradon rinnalla, jonka olimme juuri menettäneet. Kävimme kuitenkin paikalla. Ja löysimme rinteen, jossa kasvoivat vielä puut. Ihana kallioinen kangasmetsä! Siitä se sitten lähti.
Kartasta katsoimme alueen ja tonttien rajoja. Alkoi kova metsässä tarpominen, kun mittailimme aluetta. Havaitsimme, että ilmansuunnat olivat suotuisat. Matka keskustaan ei kasvanut juurikaan. Lasten koulumatka tällä alueella suuntautuisi toiseen kouluun, ja olisi lyhyempi ja turvallisempi kuin aiemmin toivomallamme alueella.
Kaavaan oli merkitty rinteen yläosaan puutalojen alue, ja alaosaan pienempi kivitalojen alue. Kivitalo on aina ollut itsestäänselvä unelmamme. Löysimme pian tontin, joka sijaitsee etelärinteessä. Tontin jyrkkyys oli juuri sopiva rinnetaloa ajatellen. Katu kulkisi ylärinteessä. Tontin alareuna tulisi kaareutumaan kaunista kangasmetsää vasten. Kuntopolku/latu kulkee vain vähän matkan päässä tontista. Lehdettömän puun aikaan kaupungin valot loistavat metsän läpi, kesällä ne peittyvät. Olimme myytyjä.
Tervetuloa Laura, blogillahan on jo kaksi lukijaa =DDD Ihan ehkä viikko sitten tuli uutinen, että tuolta Tuohimutkan alueelta kuitenkin kaava saataisiin kasaan, ja aluetta oli laajennettukin. Ymmärrän kyllä vanhojen asukkaiden vastustuksen aivan täysin. Käytännössähän se tavallaan pilaa sen alueen. Ja liikennejärjestelyt ovat kyllä katastrofi vanhoille asukkaille, sinnehän oli piirretty mm. läpiajoa Halssilanrinteestä. Jos asuisin tuolla niin en luovuttaisi tappelematta verisesti vastaan.
Vastavierailulla! Tulen varmasti seuraamaan teidän projektia!
Mä niin tiedän mitä aluetta olette himoinneet, sillä itsekin kytättiin saman alueen tontteja. Harmillista, että kaavoitus on pysähdyksissä, toisaalta ymmärrettävää, että nykyiset asukkaat eivät halua uhrata takametsäänsä tonteille, mutta toisaalta kaupungin kasvaessa vapaat rakennuskelpoiset maat vähenevät ja vanhojen asukkaiden on hyväksyttävä kehitys. Muutkin kuin he haluavat asua pyöräilymatkan päässä keskustasta omakotitalossa! Juttelin alueesta joskus kaupungin kaavoitusihmisen kanssa ja hän sanoi, että kaava tulee menemään läpi, mutta se vie aikaa. Eli vastustuksella voi vain hidastaa kaavan etenemistä.