Jee, kattotiilet saapuivat! Ja rakennusvalvonnasta.

siroaava.jpg
Kuva: A-tiilikate

 Kattotiilet saapuivat viimein tänään! Yllä valmistajan sivuilta kuva esimerkkitalosta Aava-kattotiilellä, joka on tämmöinen sileä kattotiili.
Meidän Aavamme ovat punaisia, koska kaava vaatii niin. 

Tässä välissä voisi sanoa sanasen kaavojen laatimisesta… Alueellamme on kaava, joka vaatii jokaisen talon olevan valkoinen, alenevassa suhteessa harmaata saa olla tehosteena. Katot on määrätty kaavassa olemaan puolet alueesta (meidän puolemme, jossa on kivitaloja tai kivitalojen näköiseksi tehtyjä puutaloja) pulpettikattoja. Toinen puoli saa olla pulpetti- tai harjakattoja, ja tuolla taas julkisivumateriaali on oltava kokonaan puuta eli talot ovat puutaloja tai puutalon näköisiksi tehtyjä kivitaloja. Kattomateriaaliksi on määrätty tiilikate.  Ja katon väriksi punainen. Siis punainen!  Olisikohan vähän paremmin käynyt harmaa..? 

Kysyessämme asiasta, eräs kaavaa laatinut kertoi että kun kaupungin muillakin uusilla alueilla on viime vuosina ollut punainen tiilikate kaavassa, niin laittoivat vanhasta muistista. Nyt ne katot sitten oikein huutavat siellä rinteessä, kun melkein mikä muu tahansa väri olisi sulautunut paremmin luontoon. 

No, kaavoittajan sana on laki ja sitä tulee totteleman. Kuitenkin noiden kattojenkin kanssa, monimutkaiset rakenteet ovat aina potentiaalisia riskirakenteita, ja onhan se vähän hassua että kaavoittaja pakottaa rakentajat valitsemaan näitä.  Harjan suunta on kyllä kaavassa piirretty, mutta sitä pulpetin ”avautumissuuntaa” ei ole määrätty, joten suurin osa taloistahan näyttää kadulta katsoen tavallisilta harjakattoisilta taloilta.

Melkein kaikillahan tuolla mäellä jo on tiilet katolla, ja voi kyllä sanoa että näyttää olevan monia erilaisia punaisiakin olemassa. Yksi rakentaja on räväyttänyt semmoisilla punajuuren punaisilla kattotiilillä, arvatenkin ei ole tuo tiilenpunaisen vaatimus miellyttänyt. Tiilenpunaistakin on montaa eri sorttia, vaaleampaa ja tummempaa. Joku on melkein ruskea. Osa katoista lähentelee taas enemmän semmoista joulunpunaisempaa väriä.

Lisäksi kaavoittaja oli kaavoittanut katon kaltevuudet semmoisiksi, että haarukassa oli osin liian jyrkkiä kaltevuuksia pelkän tiilikatteen asentamiseksi. Jotkut pystyivät muuttamaan kattokaltevuutta lennosta, mutta meillä esimerkiksi se ei mitenkään onnistunut  – betonielementit olivat jo pystyssä kun tajusimme ajatella asiaa – joten piti sitten laittaa ensin se varsinainen vesikate alle. Ja sen päälle koristeeksi ne kaavan vaatimat kattotiilet. 

Hyvä rakennusvalvonta ja parempia päätöksiä jatkossa vaan…

Takan valinnan vaikeus

Takan valinta alkaa olla enemmän kuin ajankohtainen, sillä Schiedelin Rondo Plus -valmispiippu nököttää odottamassa muutaman lisäosan saapumista ja muurauksen aloittamista. 

Piipun liitäntöjen tms. juttujen takia olisi nyt sitten viimein saatettava päätökseen pitkä soutaminen ja huopaaminen takkavalinnan kanssa.

Paikka, johon takka tulee, on syvennys. Hormin paikka ei ole takan takana, vaan sivulla. Tässä reunaehtoja. Kuva paikasta on ensimmäinen, joka nyt osui tuolta koneelta käteen, siinä on lattiavalut juuri tehty, mutta pointtina on näyttää takkasyvennyksen paikka. Oikealla puolella on betonielementistä tehty kantava väliseinä, sen toisella puolella porras yläkertaan. Takan paikan vasemmalla puolella on sauna, ja luukku seinässä on kiukaan tuliluukun paikka, kiuas kun tulee olemaan takkahuoneen puolelta ladattava puukiuas. (Miksi kaksi ”takkaa” vierekkäin? No, sauna pysyy siistinä kun sinne ei tarvitse niitä puita kiikuttaa. Puiden säilytys on yhdessä paikassa sisällä. Ja takkahuoneessa voi tilanteen mukaan nauttia joko isomman tai pienemmän takan loimotuksesta.)



Joskus kauan, kauan sitten, kun talo oli vain viivoja paperilla, meillä oli suosikkitakka Tiilerin Funkis-valikoimasta. Se selkeä, rapattu suorakaiteen muotoinen takka. Tässä välissä on ollut kaikenlaisia ihastuksia, mutta tänään taas muistelimme että mikäs se olikaan se ensimmäinen juttu, ja sehän oli ihan hyvä. 

Yksilöllisen takan muuraamista paikan päälläkin kyselimme yhdeltä muurarilta, mutta hinta-arvio oli niin mieletön, että Tobelius Tulisijat saa meidän puolestamme muurailla takkansa jonnekin muualle. Siinä ylitettiin raja, jota ei voida ylittää. Joten heippa yksilöllinen takka. Onneksi vaihtoehtoja on, ja  ihan liiankin kanssa.

Paikallisen Tulikivi-studion kanssa olemme myös käyneet neuvotteluja ja suunnitelleet asioita. Silti, vasta nyt kun talo on paikoillaan ja ikkunat asennettu, tunnelma alkaa asettua kohdalleen ja on jotenkin paremmin aistittavissa, minkälainen se takka sitten voisi olla. Olemme halunneet rakentaa talon, johon ympäröivä luonto tulee sisälle merkittävänä tunnelmatekijänä. Mitään blingblingiä ei siis sisustus kestä, ja takankin on sitten oltava sellainen hillitty, sulautuva.

 Tiilerin Funkkis Oliver on kiva! Tummaa pintaa luukun ympärillä haluaisin suosia sen takia, että kovasti pelottaa miten ihan valkea, huokoinen pinta luukun ympäriltä nokeentuu. Tosin sanovat, että nykytakka ei savuta ollenkaan. Uskaltaisiko tuohon luottaa. Oliver on nuotiotakka ja sillä varmaankin tarkoitetaan tuota, että luukku on aika iso.

Tiilerin Funkis Oliver, kuva Tiilerin sivuilta




Funkis Laurista alunperin ajatuksena lähdettiin, tässä Lauri on pukeutunut harmaaseen asuun, joka pukee kyllä Lauria mielestäni kovasti!  Mökillä meillä on Tiilerin takka ja hyvin on toiminut sekä antanut lämpöä.

Valinnan vaikeushan piileekin mielestäni juuri siinä, että malli kuin malli on tuunattavissa niin moneen eri sävyyn ja tyyliin. Kun Laurille laitetaan musta väri, niin johan on tultu kauas siitä alkuperäisestä ajatuksesta missä valkea, selkeälinjainen rapattu takka on lähtökohtana. Keveys on vaihtunut tummaksi möhkälemäisyydeksi. Ja ai että se on hieno semmoisenakin! 

Tulikiven uudesta 2013-mallistosta bongasin tämän alla olevan ihanan Aalto-takan, jonka pinta on valumassan ja vuolukiven yhdistelmä, ilmeisesti jotain puristemassaa siis. Kaunis! (Tosin tämä kuvankäsittelyllä luotujen maailmojen ja mainosten kökköys ottaa kyllä silmään..)  




Kermansaven tyyli ei pääpiirteissään miellytä, mutta tietenkin mistä tahansa tilattu kuutio joka päällystetään luonnonkivilaatoilla, on upea. Tässä Ksenia ja jälleen Tulikiven sivuilta:




Ihan mielettömän upean säväyksen takkaan toisi vaikkapa lumivalkoinen, hohtava Thassoksen marmori. Nyt ei kyllä kauheasti taida kuva erottua pohjaväristä, mutta ken on tätä livenä nähnyt niin tietää mistä puhun. Aivan uskomattoman upeaa kiveä.


Lämmönkeruuputkisto katolle

Viime viikolla Petri ja Ilpo asensivat katon etelänpuoleiselle lappeelle lämmönkeruuputkiston. Alunperin tällaista ei ollut suunnitelmissa, mutta se toteutettiin vähän  ”on the go” -ratkaisuna. 

Auringosta on siis tarkoitus ottaa vähän lisäboostia lämmityshommiin, pääasiallisena lämmitysmuotona meillä on maalämpö. Kattoputkisto toimii niin, että kiertovesipumpulla putkistoissa kuljetettava keräysneste kulkee lämmönvaihtimen läpi, ja lämpö otetaan talteen puhallettavaksi sisälle ilmanvaihtokoneen kautta.  Ei siis muita uusia osia kuin tuo kiertovesipumppu ja keruuputkisto, muut asiat luonnostaan jo olivat olemassa suunnitelmassa. 

Ilmanvaihtokoneeksi on ainakin etukäteen suunniteltu Enervent Pelican eco ede. Ei ole vielä shoppailtu sitä, joten ei nyt lyödä asiaa täysin lukkoon. Maalämpöpumpun valinta aiheutti jonkin verran pähkäilyä, sillä hintahaarukka kuitenkin oli aika iso. Lopulta TM:n suuri lämpöpumppuvertailu osoitti, että ainakaan siinä vertailtujen koneiden välillä ei juuri mitään teknisiä laatueroja tuntunut löytyvän. Vaikka testissä ei Niben pumppua ollut, niin olemme nyt päätymässä Niben hankintaan – syystä, että saamme sen halvimmalla. 

Niin ne meidän MacGyverit askartelivat rullasta putkea tällaisen systeemin, on ne vaan niin fiksuja!   =) 

Toinen macgyverismin toteutus löytyy parvekkeemme lattiasta, jossa on lattialämmitysputket, tietenkin omalla kierrollaan. Parveketta voi siis lämmittää, tai kesäaikaan vaikka viilentää. Saas nähdä, tuleeko sitä koskaan tehtyä, mutta eipä tuo paljon vaivaa eikä montaa penniä investointia vaatinut toteuttaa muun ohella. Kyllä talonrakennushommissakin voi toteuttaa luovuutta!

Katolla siis keruuputket odottelevat, että joskos ne tilaamamme kattotiilet (sileää Aavaa) suvaitsisivat saapua. Kädet kyynärpäitä myöden ristissä toivomme, että lumisade olisi ollut nyt tässä. Koko tämä aikainen talvi voisi mielestämme mennä sinne missä pippuri kasvaa. (Eikös tuo mennytkin, Ranskan Rivierallahan taisi olla aikamoinen lumimyrsky!)   Kattotiilet olisi saatava ladotuksi paikoilleen ennen talviherran tuloa.

 

Syksyn kunniaksi puutarha-asioita

Betonian pihalle, tai siis osaan pihasta, levitettiin jo joitakin viikkoja sitten muutama kuormallinen ihanaa, kuohkeaa multaa. Sitten alkoi sataa. Satoi, satoi ja satoi. Lopputulemana mullatut alueet olivat sellaista liejua että sinne ei voinut astua edes kumppari jalassa, olisi tarvinnut kahluusaappaat tai mieluummin sukelluspuvun. Mullan jyrääminen ja nurmikon istutus, ne siis unohdettiin tältä syksyltä… 

Mutta aivan täysin ei kirvestä kaivoon ole istutusasioiden kanssa heitetty. Meillähän on puutarhasuunnitelma, jonka on tehnyt Viherteema Oy (linkki sivuille tässä) Viherteeman ja Jarmo Väisäsen valitsimme puutarhasuunnitelman tekoon ihan suositusten perusteella, hän kun oli kaikkien mielestä ihan paras. Eivätkä aivan väärässä olleet nuo suosittelijat, Jarmo nimittäin on viehättävä persoona ja ammattitaitoinen puutarhasuunnittelija. 

Suunnitelmat aloitettiin vaiheessa, jolloin pakkanen paukkui ja tontti uinui paksun lumikerroksen alla täysin neitseellisenä. Suunnitelmat talosta olivat paperilla. Tonttimme on muodoltaan hieman haasteellinen, sellainen ikäänkuin ilman terävää kärkeä oleva kakkuviipale. Leveämpi osa on tontin alaosa ja kapeampi, vain 20 metriä leveä yläosa on tiessä kiinni. Tällä tavoin kyllä saadaan optimoitua oleskelupihan neliöt, mutta talon ja toimintojen sijoittaminen tontin yläosaan oli varsin haasteellista. Pihasuunnitelmaan antoi tietysti oman osansa myös arkkitehti, mutta pihasuunnittelijan kanssa sitten ikäänkuin jatkettiin siitä mihin arkkitehti jäi, tai mihin hän ei ollut ollenkaan ottanut kantaa, tai mikä ei ollenkaan ole arkkitehtien substanssia kuten tarkemmat kasvivalinnat.

Pihasuunnitelmasta lupaan tehdä ihan oman postauksensa. Mutta nyt takaisin tähän hetkeen. Koska hyllyvä multalöllö on saatu kuivateltua jonkinlaiseen pisteeseen asti ainakin paikoitellen, niin nyt on aika istuttaa sen mitä vielä kerkeää. Olisihan tässä toki tähdellisempiäkin asioita, mutta jotenkin tuntuu tosi kivalta ajatukselta, että ensi keväänä jotkut kasvit saavat jo aloittaa kasvunsa siellä pihalla. Lisäksi toivon tietenkin jo jotain silmäniloa ja mahdollisesti pikkupientä satoakin ensi syksyksi…

Sukulaiselta saimme kaksi pähkinäpensasta, jotka istutettiin jo paikoilleen. Valitettavasti toista näistä yksilöistä kohtasi kadotus, kun naapurin kaivinkone otti tontiltamme heille varaamiamme, meille ylimääräisiä täyttömaita. Mutta yksi on löytänyt paikkansa ja toivottavasti kukoistaa siinä tästä eteenpäin!

Tämä pähkinäpensaskuva on ”lainattu” Mynnilän Arboretumin sivuilta. Arboretumit ovat huimia ajatuksina ja tekoina, ihailen suuresti ihmisiä jotka haluavat istuttaa puita. Puut eivät ole mitään pikaprojekteja. Puita istutetaan tuleville sukupolville. Se on filosofista ja ekologista.

Pähkinäpensas on luonnonvarainen kasvi, joka menestyy pääasiassa lehtomaisissa olosuhteissa, siksipä ehkä hieman epäilyttää sen pärjääminen meidän Kangasvuoressa, joka on nimensä mukainen luonnonolosuhteiltaan. Mutta annas kattoo nyt! Mikään erityinen kaunotar tuo pensas ei sinänsä ole, mutta jokin siinä vetoaa, ovatko sitten sen pienet pähkinät joita se hyvinä vuosinaan saattaa tuottaa. Lehdet muistuttavat maallikon silmään jonkin verran lepän lehtiä, ollen kuitenkin vaaleammat ja jotenkin hennommat. Ulottuvuutta pensaalle tulee iän myötä metreissä lukien jokaiseen suuntaan.

Ehkäpä metsämme liitokurret pistelevät pähkinätkin poskeensa? Saas nähdä.

Halusin ehdottomasti pensasmustikoiden viljelijäksi uuden pihamme myötä, ja niiden paikka onkin nyt sillä lailla valmis, että torstaina saan istuttaa sinne kolme pensasta North Blue -lajikkeen pensasmustikoita. 

 
Mustikkalajikkeen valinnan suoritin sukulaiseni, saman pähkinäpensasmiehen, puutarhassa vierailtuani, ja nähtyäni sekä maisteltuani hänen viljelemiään erilaisia pensasmustikoita. North Bluet pesivät kotimaiset Ainot ja Alvarit niin koossa kuin maussakin. Ihania, suuria marjoja.  Tässä jäi puutarhasuunnittelija-Jarmonkin valitsema lajike ihan pimentoon, nyt en edes muista mitä lajiketta hän olisi sinne suunnitelmaan merkinnyt. Mutta nämähän ovat jonkin verran makuasioita. 

Kotipuutarhan marjat ja hedelmät -kirja (Meeri Saario, Kustannusosakeyhtiö Tammi 2008) kertoo North Blue-lajikkeesta:

Mustikoiden suku on laaja: jo yksistään Pohjois-Amerikassa kasvaa 65 eri mustikkalajia. Meidän mustikkaamme siellä ei kuitenkaan kasva. — Pohjois-Amerikassa on risteytetty paljon korkeakasvuisia ja matalakasvuisia kanadanmustikoita keskenään, ja tulokseksi on saatu ns. puolikorkeita pensasmustikkalajikkeita. Ne kasvavat 50-60 sentin korkuisiksi je metrin levyisiksi pensaiksi. — Näiden joukossa on erittäin talvenkestäviä lajikkeita ja kaikkien marjat ovat suurempia kuin kanadanmustikoiden. — Northblue-lajikkeen marjat ovat suuria ja meheviä ja sopivat hyvin pakastettaviksi. Marjat kypsyvät tertussa eri aikaan ja poiminta joudutaan tekemään useampaan kertaan. 

Näkemäni North Bluet olivat tosiaan melko suuria pensaita, ikäänkuin pienen viinimarjapensaan tai karviaispensaan kokoluokkaa jos pitäisi verrata johonkin. Itselleni tuli ihan yllätyksenä, että Kanadassa kasvaa lajikkeita, jotka voivat olla jopa 3-4 metriä korkeita, tuuheita pensaita. Saadapa sellainen kotipihaan… Mutta pitää nyt tyytyä tuohon mikä kotosuomessa tykkää menestyä 😉

Mustikka vaatii happaman maan, joten turpeen/rhodomullan reipas sekoittaminen kasvualustaan tässä on lähiaikojen projektina. Tilaamani mustikat tulevat sitten torstaina. Taimimyymälän mies vinkkasi myös, että jos sattuu olemaan saatavilla suo, niin sieltä voisi kaivaa suoturvetta tähän tarkoitukseen. Tämä jäi kuitenkin tekemättä siitä syystä, että vaikka satumme pienen suon mökillä omistamaan, niin sen turpeen kuljettaminen ilman että kylkiäisinä kulkee valtava määrä painavaa vettä, tuntui mahdottomalta. Olisi ollut tosimiehen treeniä riehua turpeet suolta peräkärryyn asti.

Kunhan mustikat saadaan maahan, niin täytyy sitten miettiä, joskos tässä vielä istuttaisi vaikka viinimarjat tai vadelmapensaatkin. Syksy on hyvää istutusaikaa.  

 
 

 

 

Ikkuna-asennusta

Ikkunat saapuivat varhain eilisaamuna tontille (vai joko voi sanoa että talolle?). Konevuokraamosta tilattu kurottaja kuskeineen siirsi ne mahdollisimman lähelle lopullisia asennuspaikkojaan, samalla käytettiin kurottajaa hyväksi ja siirrettiin pari puupinoa paikasta a paikkaan b. 

Tässä yläpuolella ikkunat on laitettu autokatokseen odottamaan asennusta. 

Olohuoneen kaksi isointa ikkunaa  sekä takkahuoneen melkein yhtä isot toiset kaksi aiheuttivat tosiaan harmaita hiuksia, sillä meidän omalla porukalla ne eivät meinanneet lähteä siirtymään ulkoa sisälle. Harkittiin jonkinlaisen asennusrobotin käyttöäkin, mutta päädyimme sitten lainaamaan naapurin rakentajaa ja hänen timpuriaan avuksi. Naapuriapu kunniaan! Naapurimme tekee työkseen ikkuna-asennuksia, joten häntä oli ilo lainata.  Ja niinhän siinä kävi, että päivän päätteeksi kaikki isot ikkunat oli nostettu paikalleen. 

Näinä päivinä tapahtunut teki kyllä todellisen säväyksen syksyn nahistuttamaan rakentajaan. Ikkuna-aukoissa viikkokausia olleet muovit revittiin pois ja tilalle laitettiin upeat ikkunat. Nyt oikein hyrisemme tyytyväisyyttä. Aurinkokin näyttäytyi ja valaisi tulevan kodin upeasti uusista hienoista ikkunoista. 

Urakka suurien kiinteiden ikkunoiden kanssa oli siis melkoinen, mutta nyt se on tehty pääosin. Sitä ei suunnitteluvaiheessa tule ajatelleeksikaan, että suuret kiinteät ikkunat painavat satoja kiloja kappale, eikä niitä voi purkaa pienemmiksi osiksi. Vaan ei voi kiistää, upeat ovat. Ihan alimmaisessa kuvassa näkyy myös pulpettikaton väliin tulevat kattoikkunat. 


 

Syksyä ja ikkunoita

Syksyiseksi on keli mennyt! Ruskan kaunein aikakin alkaa olla ohi, pitää valmistautua siihen pitkään pimeään vuodenaikaan joka tässä lienee nyt edessä ennen lumen tuloa. Näillä korkeuksilla on monena vuonna lumen tuloa saatu odottaa tammikuulle, onneksi viime vuosi oli poikkeus ja toi valkean joulun.

Betonian takana oleva metsä on kyllä vuodenajasta riippumatta kaunis. Eilen saatiin vähän auringonkiloakin kuvaan mukaan. Vaikka tämä vuodenaika tuo mukanaan synkkyyttä, rakastan sitä rauhaa. Luonto asettuu vain olemaan ja odottamaan. 

Raksalla odotettiin alkuviikko ikkunoita, ne saapuivatkin ensimmäisen kerran jo tiistai-iltapäivällä mutta jouduttiin silloin lähettämään suoraan takaisin kuljetusliikkeen varikolle, koska autossa ei ollut luvattua kalustoa lastin purkamiseksi. Eilen olimme sitten varustautuneet vuokratulla kurottajalla, jolla lasti saatiin purettua autosta ja siirrettyä etu- ja takapihalle. 

Eilen ikkunoiden asennus alkoikin ja jatkuu tänään, haastetta tuovat olohuoneen kaksi isoa kiinteää ikkunaa, jotka ovat niin painavia että eivät omalla porukalla meinaa siirtyä pihasta sisälle. Ongelma ratkaistaneen lainaamalla naapurista miestyövoimaa ja ostamalla iso pino isoja imukuppeja. Toinen vaihtoehto on jonkinlainen asennusrobotti, jolla ilmeisesti voidaan isoon painavaan ikkunaan tarttua siinä olevilla imukupeilla, ja kuljettaa ikkuna paikalleen. Kaikenlaisia sitä on!  

Maakellari

Kellarin paikka on valmiina

Maakellarin laittaminen talon kupeeseen tuntui itsestään selvältä ajatukselta kun nyt kerran muutenkin näin isoon projektiin ryhdyttiin. Meillä on iso perhe, ja paitsi syömme niin myös viljelemme ja keräilemme itse paljon perunoita, juureksia ym. kellarikamaa. Sinne voi laittaa hillopurkit, mehupullot,  omenat, käypä tuo varmasti viinikaapistakin tarpeen tullen.

Kunhan talo valmistuu niin meidän ruoansäilytykseen liittyvien ongelmiemme pitäisi siirtyä historiaan. Siitä pitävät huolen Festivo-kylmiöpakastin, maakellari, ja arkkupakastimellemme varattu tila askarteluhuoneessa.  Jo yksin Festivokin kilpailee pienen kellarin kanssa, sillä siinä on erikseen laatikko juuresten säilytykseen. Näin raivaajien sukua olevina kuitenkin tarvitsemme niitä pottujamme ja porkkanoitamme varten pikku laatikon sijaan kokonaisen laarin… 

Ihmeesti tuota ruokaa kuluu kolmen nälkäisen pojan perheessä jo nyt, kun lapset ovat ikähaitarissa 4-10 vee. Luultavasti viiden vuoden kuluttua heidän ruoankulutuksensa kaksin, kolminkertaistauu tästä… Joten ruokahuollon ja säilytyksen toimivuus on aika iso viihtyvyystekijä kaiken muun rinnalla. 

Maakellari kannattaa sijoittaa sinne tontin pohjoisimpaan ja suojaisimpaan, kylmimpään, kalseimpaan nurkkaan. Tilasimme kellarielementit Laukaan Betonilta, sieltä mistä talonkin seinät, koska saimme ison talonseinä-tilauksen jälkeen tietenkin kellarin sopuhintaan. Toimittajia on toki muitakin. LB:n maakellari on ikäänkuin valtava kaivo jonka päällä on betoninen kansi ja sivussa kulkuaukko. Sille tehdään pohjat sepelistä ja sitten päälle laitetaan eristävä kerros maata, meidän tapauksessamme laitettiin myös finnfoam-levyjä maakerrosten väliin. 

Sen jälkeen valettiin tukimuuri, joka tukee maamassoja ja muodostaa kellarin eteen talon sivustalle ikäänkun pienen suojaisan aukion. Myöhemmin valettiin Harjun Betonin vallikivistä vielä muuri ”aukion” toiselle laidalle. 

Petri ja Kaivuri-Heikki hakivat kellarin tehtaalta pienellä kuorma-autolla. Siinäpä osat kaikkinensa. Tuollainen betoninen kulkuaukko olisi huisin kiva vaikka missä, esimerkiksi keskellä pihaa! Sen ei tarvitsisi johtaa mihinkään. Tuntuu synnilliseltä laittaa jotain noin kaunista maamassojen alle piiloon.

Osat nostettiin kaivurilla paikalleen.

Kerros kerrokselta osat paikalleen

 

Rakentajalle tuli ihan liian tylsää kesken kellarin asennuksen, koska ei ollut saanut kiivetä pitkään aikaan mihinkään. Kiipesi sitten parvekkeen seinälle maalaamaan tukipalkkia. Lidlin maaliruisku: emme suosittele. 


Osat ovat paikallaan ja muurin valumuotti siinä on tekeillä.

Tukimuurin valu tehty, kellarista tuleva tuuletusputkikin siinä näkyy. 

Pielielementtien asennuskuvia

Varsinaisen talon pystytyksen jälkeen jäi vielä joitakin ns. pielielementtejä laittamatta paikalleen. Esimerkiksi autokatoksen loput seinät, pyöräkatoksen seinämä sekä pihan puolelta seinän ”jatkona” olevat palat. Ne odottivat jonkin aikaa sopivaa hetkeä senkin takia, että niitä varten piti tehdä täyttöjä ja valaa anturoita. Samalla nostettiin paikalleen yläpihalta alapihalle vievä betoniporras. 

Nämä pielielementit eroavat seinän sandwich-elementeistä siten, että niissä on vain se valkoinen osa, ei eristettä eikä sisäkuorta tietenkään. Ulkopuolelta muottipintainen valkobetoni, samanlainen kuin ulkoseinä. Sisäpuolelta elementit käsiteltiin Laukaan Betonilla sellaisiksi, että ne näyttävät mahdollisimman paljon sisältä saman näköisiltä kuin ulkoakin. Tässä työvaiheessa käsityön osuus korostuu. Kuulemma nimenomaan valkobetoni on sellaista ominaisuuksiltaan, että siihen tuppaa jäämään jälkiä ja epätasaisuuksia vedestä betonin kuivuessa. Niinpä arvostammekin korkealle todella kauniiksi ja siistin näköisiksi käsiteltyjä elementtien sisäpintoja. Pientä erilaisuutta niissä on näkyvissä  käsityön merkkinä. Olemme nähneet tehtaalla livenä myös niitä epäonnistuneita vastaavia pintoja, joten tiedämme sanoa että hyvältä näyttävät nämä jotka meille päätyivät! 

Muutoin elementtien takapinnat olisi pitänyt itse käsitellä paikan päällä jotenkin, esimerkiksi maalaamalla. Mukava sattumus oli että Laukaan Betonilla haluttiin tämä käsittely tehdä ilman erillistä hintaa. Siellä kuulemma oli tarpeen harjoitella tätä tekniikkaa käytännössä, jotta voivat sitä käyttää sitten myöhemmin muissakin tilauksissa. Sattumalta sitten meidän elementit juuri sattuivat olemaan tuotannossa ja meiltä säästyi paljon vaivaa. Ja näin jälkeenpäin voin sanoa, että millään maalilla ja jälkikäsittelyillä ei ikinä olisi saanut vastaavaa todella upeaa tulosta aikaan.

Lopuksi kuvia. Ja muistutus että tämä on jo tapahtuneen dokumentointia, eli ei ihan tuore tapahtuma. 

Autokatoksen anturat on valettu, osa autokatostahan on asennettu paikoilleen jo aikaisempien elementtiasennuksien yhteydessä. Autokatos tulee olemaan tärkeä osa talon julkisivua niin sivusta kuin edestäkin. Mielestäni onnistuneesti on vältetty vaikutelma että talon edessä nyt on vaan pakko säilyttää autoja ja itse talo alkaa sieltä takaa. Arkkitehdille kiitos tästä! 

Kuva on otettu pääovelta, ulommainen antura on pielielementeille jotka tulevat muodostamaan suojaisan katoksen. Pienempi antura on tukipalkille.

Sivuporras kulkee yläpihalta alapihalle talon sivuitse.

Asennusta odottavia elementtejä elementtituissa. Autokatoksen seinä.

Ilmojen halki paikalleen!

Keskeneräinen on aina niin hullunkurisen näköistä. Mittasuhteet ovat ihan outoja ja kaikki näyttää hirmu hassulta. No, oikeasti nuo portaat ovat liian pitkät ja niiden kaksi ylintä porrasta tullaan irrottamaan ja käyttämään toisessa paikassa. Porras on ihan valmis eli sitä ei käsitellä enää mitenkään.

Etualalla oleva pieni elementti kaatui kertaalleen maahan kesken asennuksen! Siinä onneksi ei käynyt mitään sen kummempaa kuin että nostettiin elementti ylös ja myöhemmin tasoitettiin pieni kolo mikä siihen oli tullut kaatuessa. Toki tässä oli  hengenvaarallinen tilanne käsillä. Kaatuva betonielementti on yksiselitteisesti tappava. Elämä on täynnä pieniä täpäriä tilanteita. Edellisellä asuinalueellamme on talo, jossa työmaavaiheessa kuoli yksi rakennusmies jäätyään kaatuneen betonielementin alle. Tapaus muistuu aina mieleeni siitä ohi kävellessä ja heitän muutaman ajatuksen tälle nuorelle miehelle, jonka elämä loppui tapaturmaisesti ihan liian nuorena. 

No jopas, tästä piti tulla ihan kevyt postaus mutta kas kummaa lopetettiinkin kauhuun ja kuolemaan. Olkaapas varovaisia siellä raksoilla! Ja vaaditaan sitä myöskin niiltä jotka ostamme töitä tekemään. Luodaan olosuhteet turvalliseen työskentelyyn. SILTI vahinko ei tule kello kaulassa. 

Let’s be careful out there…

Jännittävyyksiä tällä viikolla!

Tällä viikolla meidän alueella tapahtui jännää! Valitettavasti en ollut tietenkään itse paikalla kaikkea tätä jännän äärellä olemista todistamassa. Vähänkös harmittaa.  😉 

Koko alueen raksat ratsattiin. Poliisin avustamina verotarkastajat kiersivät kaikki raksat alueella. Kaikilta paikalla olijoilta kysyttiin keitä he ovat ja minkälaisessa työ- tai sopimussuhteessa keskenään. Kaikki alueelta poistuvat tai sinne pyrkivät autot pysäytettiin ja kysyttiin, millä asioilla ja kenen leivissä kukin liikkuu. Ne, jotka oli jo haastateltu, saivat käteensä lapun jota näyttämällä välttyi sitten vastaamasta mahdollisesti samoihin kysymyksiin uudemman kerran.

Meidän raksalla oli tosiaan kysytty kaikilta nämä kysymykset. Eikä siinä vielä kaikki, myöskin jo tehdyistä töistä oli kysytty että kuka on tehnyt mitäkin, mistä on tilattu, onko sopimuksia tai laskuja. Miehelleni annettiin kirjekuori johon täytyy laittaa kopioita laskuista tai sopimuksista. Eli pieni paperityö-ponnistus tässä on edessä vielä. 

Onneksi ei meillä ollut mitään salattavaa, meidän raksalla ei Herra Harmaa jyllää vaan mennään sieltä mistä pitääkin. Loppuviimein se on kaikkien etu. 
Ensinnäkin pimeällä työllä ei ole takuita. Vaatii kylmää uskallusta ostaa raksan isoja tärkeitä töitä kuititta. Mitäs jos työssä tulee virhe? Se tehdään juosten kusten? Omien oikeuksien perääminen on silloin vaikeaa.  Näitä laskuja voi joutua maksamaan sitten pitkään jälkeenpäinkin jos on tehty näkymättömiä pahoja rakennusvirheitä. (En nyt väitä etteikö tällaiseen tilanteeseen valitettavasti voisi joutua kuittienkin kanssa.)

Toiseksi pankille voi olla vähän hankalaa perustella lainan nostoa epämääräisten käteisottojen varassa. Ei ole kokemusta, mutta luulisipa siitä lainanantajan älähtävän jos tililtä rahaa kauhean paljon katoaa ilman mitään selkeää maksuosoitetta. Pankin etu on pitää huolta, että heidän vakuuksiensa arvo on mahdollisimman korkealla ja työn laatu hyvää, todennettavissa, takuulla. Hassua kyllä, se ei välttämättä näytä olevan kaikkien rakentajien/rakennuttajien intresseissä.

Harmaa talous – musta tulevaisuus -kampanjan nettisivut löytyvät täältä. 
Jokainen lienee kuullut myös radiomainoksia viime aikoina.

En halua moralisoida ketään, mutta yleisesti ei välttämättä aina tunnuta ymmärtävän, minkälaisia ilmiöitä voi liittyä perin harmittomilta tuntuviin asioihin. Sellaiset asiat kuin rikollisuus ja ihmiskauppa eivät tule mieleen jos heittää romanikerjäläiselle kolikon, sehän on hyvä teko. Ravintola- ja rakennusalalla kukoistaa tietääkseni oikea verkosto tätä samaa maailmaa. Nämä asiat nimenomaan eivät ole mustavalkoisia.

Ja ei, tietenkään kansainvälinen ihmiskauppa ei ole sama asia kuin se, jos Pera Perusyrittäjä tekee jonkin pikkukeikan kuititta silloin tällöin. Mutta harmailla alueilla siinäkin liikutaan. Myös sosiaalietuuksien väärinkäyttö on harmaata taloutta, se, jos joku nostaa vaikka ansiosidonnaisia päivärahoja ja tekeekin samaan aikaan pimeitä töitä. Pimeiden töiden tekeminen sinänsä vaatii varmasti uskallusta, sillä työntekijän asema on kaikkea muuta kuin turvattu jos sattuu jotain yllättävää. Se on sitten voi voi.

No mutta joka tapauksessa tämähän oli hyvin jännittävä lisä jo vähän puuduttavaksi käyneeseen raksailuarkeen, oikein iso poliisi- ja virkamiesoperaatio meidän huudeilla!  =)