Do the kaivinkone

Viime viikolla tontti muutti muotoaan. Kalliolla tiesimme olevamme, mutta kuinka syvän pintamaan alla kallio olisi, sitähän ei voi tietää ennenkuin kaivaa. Tonttia varatessamme teetimme pohjatutkimukset, niissähän tehdään kairauksia muutamaan paikkaan tontilla. Selvisikin, että kaikki kairaukset osuivat isoon kiveen. Pintamaata oli siis vähän enemmän kuin osasimme odottaa räjäytyksiltä ei kuitenkaan säästytty.

Lajittelua isossa mittakaavassa.

Talon pohjan paikka kallio paljaana. Kiveä on räjäytettäväksikin, räjäytykset ovat vuorossa tällä viikolla. Räjäytysten jälkeen porataan maalämpökaivo ja tehdään sitten täytöt talon pohjia varten. 

Viimeisen kuvan mukaisessa paikassa ollessaan tulee seisoneeksi meidän etupihallamme, aika lähellä ulko-ovea. Kaupungin miehet ovat merkinneet talon paikan metsäkepeillä, on aika jännää kun voi ”kulkea” talossa vaikka melko alkutekijöissäänhän tuo on… 

Ihanuutta, kevät!

Näin se neiti kevät kurkisti tänne korkeuksillemme viimein. Ihana kevätpäivä. Vähän lohtua on kevään odotukseen saatu jo näistä pienistä vihreistä. Herneenversot ovat niin kauniita, että niitä ei oikein raaskisi edes syödä… Olen innokas puutarhuri ja kasvimaalla möyrijä, yleensä tähän vuodenaikaan kuuluu erinäisten kasvien esikasvatus. Yrtit, kukkaset, vihannesten taimet…  Tänä vuonna on toisin, ja mökillämme oleva kasvimaakin saa minun puolestani levätä tai tuottaa vaikka ison sadon perunaa. Tänä kesänä keskitytään raksailuun.

Maan siirtoa

Tunne on huima, kun vuoden suunnitteluprosessin jälkeen tontilla tapahtuu viimein jotain konkreettista. Kuljetusliike Rippalan kaivinkonehan se siellä jyllää. Taustanaan ihanan ihana keväinen… lumisade! Milloin se kevät tulee, milloin? 

Koko alue on pullollaan kaivureita, porausvaunuja, kuormureita… Moottorit mörisevät, kauhat kolisevat, pakokaasu käryää. Merkkiäänet piipittävät, panokset räjähtelevät ja kallio tärisee. Maa tuoksuu. Siinä on oma ihmeellinen viehätyksensä. Itselleni tämä maailma on yksi ikkuna lapsuuden maisemaan. Viihdyn noissa äänissä ja tunnelmissa.

Myyntiaikeita

Päätimme, että nyt on hyvä aika lähteä myymään nykyistä kotiamme. Keväällä on hyvä myydä. Kokemuksemme mukaan kesällä asuntomarkkina hyytyy siinä kuin koko Suomi. Syksyllä olisi jo meidän aikataulumme kannalta vähän kiikun kaakun myöhäistä aloittaa myynti, onhan alustavassa aikataulussamme laitettu muuttopäiväksi joulukuun alku. Ja nyt tässä jää aikaa sille ostajan etsimiselle siinäkin tapauksessa, että ensiesittely ei poikisikaan sitä ostajaa… Tuo skenaariohan tietysti täydellisessä maailmassa ja jokaisen asunnon myyjän toiveissa siintelee…

Välittäjäkin oli jo valmiiksi hyväksi koettu löydettynä, joten nyt Keski-Suomen OPKK:n Teuvo Salmenjoki kotiamme on lähdössä myymään. Hyvän kiinteistövälittäjän löytäminen ei taida aina mennä niinkuin Strömsössä. Kaikenlaista hiihtäjää on nähty. Pahimpina esimerkkeinä keksityillä ostotoimenksiannoilla asiakkaita kalastelevat välittäjät. Ja kyllähän sitä esittelyissä käydessäkin on tutustunut vaikka minkälaisiin myyntistrategioihin…

Olemme asuneet tässä kodissa kohta neljä vuotta. Tästä on 800 metriä lasten koululle. Kaupungin keskustaan kävelee 20 minuutissa. Ympärillä on eri-ikäistä rakennuskantaa aina paperitehtaan ympärille syntyneen kaupunginosan vanhoista 1900-luvun alun taloista, rintamamiestalojen kautta 70-, 80- ja 90-lukujen rivi- ja omakotitaloihin. Järven rantaan on muutaman minuutin matka, kaksikin eri uimarantaa ja järveä mistä valita. Kaupunginosana tämä on vakiintunut, tilaa uusille taloille ei juurikaan ole, joku tontti siellä ja toinen täällä.  Tilastollisesti täällä asuvat kaupungin parhaiten toimeentulevat ja terveimmät ihmiset. (Pienenä anekdoottina mainittakoon, että tuleva talomme kuuluu suuralueeseen, joka löytyy aivan päinvastaisesta päästä ko. tilastoa! Kääk! Tämä liittyy kasvavien kaupunkien kaavoitukseen ja ajan henkeen läpi vuosikymmenten, pohjalla on tietenkin 70-luvun lähiöajattelu. Tämä kaikki ansaitsee ihan oman postauksensa vielä joskus.)

Sijainnin puolesta kotimme sijaitsee siis halutulla alueella, mutta ainahan myynti on oikullista ja koskaan ei voi tietää. Kodin pohja on varmaankin sellainen, että se herättää joko välittömän rakastumisen tai välittömän halun paeta takavasemmalle. Itse lankesin juurikin ensin mainittuun tunteeseen kun tätä ostimme. Asunto on porrastettu kolmeen tasoon puolen kerroksen välein. Olen itsellenikin yllättäen pitänyt tätä järjestelyä todella toimivana. Tietysti jos mukaan kuvioon tulee vaikka kipsissä oleva jalka saati vakavampi loukkaantuminen, niin tämä ei ole sitten unelmakämppä.

Niinpä tässä pääsiäisen molemmin puolin on siivoiltu ja järjestelty. Mihinkään silmänkääntötemppuihin meillä ei ole halua ryhtyä, mutta maalasimme esimerkiksi vessan kattopaneelit kun kerran maalipurkki oli pari vuotta odottanut inspiraatiota… Lähinnä tuo stailaus-osasto tuo mieleen sen, että sitä kummasti tottuu elämään vääränväristen mattojen ja vääränlaisten huonekalujen kanssa. Sitten kun kyse onkin TOISTEN ihmisten miellyttämisestä, niin tarmokkaan tavaroiden siirtelyn tuloksena tuleekin paljon viihtyisämpi koti. Kotia ikäänkuin katsoo ulkopuolisen silmin ja yllättyy! Se paraneekin ihan pienin järjestelyin! Onpa erikoista, että kun vanhat keittiön verhot ottaa pois takkahuoneen ikkunasta, niin koko takkahuone ilahtuu ja alkaa näyttää kauniimmalta. Onpa kumma että kun makuuhuoneeseen viimein ostaa sen pehmoisen maton, niin tunnelma kohoaa.

Vielä ponnistusta jäljellä: ikkunoiden pesu odottaa – kunhan tämä pakkas- ja lumisadekeli hellittäisi (väittävät että jo tällä viikolla…). Varasto on järjestettävä. Pihaa siistittävä. Ensiesittely on lähiviikkoina! 

Oma maapläntti

Niinpä sitten tontit tulivat hakuun. Haimme ja saimme juuri sen tontin, jonka halusimmekin. Sitähän piti vähän jännittää! Punnitsimme tarkkaan myös muita tontteja, ja laitoimmekin hakemukseen yhteensä viisi tonttia alueelta mieleisyys-järjestyksessä.

Kun on kuullut ja lukenut, minkälainen tilanne ruuhka-Suomessa on vapaiden tonttien kanssa, niin hämmästyksemme olikin melkoinen kun täällä omassa kotikaupungissamme saimme haluamamme tontin ihan ongelmitta! Ei monen sadan jonottajan mittaisia listoja, ei kuusinumeroisia tontin hintoja (viisinumeroisia toki kyllä). Tontit jaettiin kai ensisijaisesti sen mukaan mitä ihmiset olivat toivoneet, ja joidenkin tonttien kanssa sitten käytettiin eräitä kriteeejä kuten perhekoko, onko aiemmin saanut kaupungilta tonttia, minkälaisessa asunnossa sillä hetkellä asuu jne. Loppuviimein alueen ensimmäisen varauskierroksen (noin puolet koko alueen omakotitonteista) jälkeen tilanne oli sellainen, että muutama tontti jäi kokonaan varaamatta, mutta toisaalta ymmärtääkseni jokunen hakija oli jäänyt ilman tonttia jos olivat esimerkiksi hakeneet vain yhtä ja se oli ensisijaisesti annettu jollekulle toiselle. 

Metsää ei ole vielä kaadettu.

Latu menee ihan vierestä.

Kun tontteja haettiin, puut oli jo hakattu alueelta. 

Ennen tien ja kunnallistekniikan tekoa.

Kotikatu rakentuu. Edessä työmaatie, vieressä tuleva tie.

Avarat talvinäkymät koko alueen laelta.

Talviaurinkoa.

 

 

Talolle paikka

Olimmehan me seurailleet myytäviä omakotitaloja, mutta niissä oli aina jotakin perustavanlaatuisesti vinossa. Jos talon pohja ja neliöt olivat mieltä ilahduttavia, niin luultavasti sijainti mätti. Tai toisin päin. Alkoi käydä selväksi, että unelmien kotoa perheellemme ei löydy ostamalla. Halusimme pysytellä kaupungin välittömässä läheisyydessä, mutta metsän viereen ja omaan rauhaan oli kuitenkin päästävä. Jotenkin huomasimme vierailevamme yllättävän usein kaupunkisuunnittelun ja kaavoituksen www-sivuilla. Pian löytyikin unelmakohde, jota kotikaupunkimme alkoi suunnitella kaavoitettavaksi. Se rakennettaisiin vanhan rintamamiesalueen jatkeeksi keskelle jylhää metsää, mäen rinteeseen. Innostuimme! Lenkkipolkumme alkoi kulkea tuon tulevan alueen halki kulkevaa polkua/latua pitkin ihan ”vahingossa”. Illan pyöräilyreissut suuntautuivat kuin varkain tuonne unelmiemme alueelle. Aloimme nähdä itsemme asumassa siellä. Pettymys olikin melkoinen. Selvisi, että kaavoitusprosessi tulee ainakin pysähtymään vuosiksi, ellei täysin loppumaan, kaavaluonnoksesta nousseiden useiden valituksien ja soraäänien vuoksi. Alue oli kuitenkin pieni, vain parikymmentä uutta tonttia. Kaupungilla oli tuoreen kuntaliitoksen myötä tonttimaata vaikka muille jakaa, vaikkakin suurin osa tästä entisen maalaiskunnan alueella – meidän näkökulmastamme ihan liian kaukana.

Pettymys oli melkoinen, sillä olin jo antanut mielikuvitukselle vähän liikaakin valtaa, ja nähnyt itseni patsastelemassa talonomistajana tuolla himoitsemallamme alueella. Olin rakastunut metsän tuoksuun ja siellä risteileviin ihaniin polkuihin. Tiesin kyllä, että vireillä oli toinenkin asemakaava tästä ihannoimastamme pikku alueesta vähän matkan päässä, saman metsän jatkona. En ollut kuitenkaan siihen sen tarkemmin perehtynyt, sillä pidin aluetta vähän huonomaineisena ja paikkakaan ei tuntunut juuri miltään tämän unelmien eldoradon rinnalla, jonka olimme juuri menettäneet. Kävimme kuitenkin paikalla. Ja löysimme rinteen, jossa kasvoivat vielä puut. Ihana kallioinen kangasmetsä! Siitä se sitten lähti. 

Kartasta katsoimme alueen ja tonttien rajoja. Alkoi kova metsässä tarpominen, kun mittailimme aluetta. Havaitsimme, että ilmansuunnat olivat suotuisat. Matka keskustaan ei kasvanut juurikaan. Lasten koulumatka tällä alueella suuntautuisi toiseen kouluun, ja olisi lyhyempi ja turvallisempi kuin aiemmin toivomallamme alueella. 

Kaavaan oli merkitty rinteen yläosaan puutalojen alue, ja alaosaan pienempi kivitalojen alue. Kivitalo on aina ollut itsestäänselvä unelmamme. Löysimme pian tontin, joka sijaitsee etelärinteessä. Tontin jyrkkyys oli juuri sopiva rinnetaloa ajatellen. Katu kulkisi ylärinteessä. Tontin alareuna tulisi kaareutumaan kaunista kangasmetsää vasten. Kuntopolku/latu kulkee vain vähän matkan päässä tontista. Lehdettömän puun aikaan kaupungin valot loistavat metsän läpi, kesällä ne peittyvät. Olimme myytyjä.

Tontti

Kuva tontiltamme on otettu sen jälkeen kun metsä on kaadettu, mutta teitä ja kunnallistekniikkaa ei vielä ole